Ykkösen jatkosarjat käyntiin – Jaro kävi Turussa heittämässä pyyhkeen kehään
Ykkösen jatkosarjoista ylemmässä, Championship groupissa, lauantain avasivat Turun Palloseura ja Pietarsaaren Jaro.
Katso Suomifutis.comin Ykkösen sivut täältä!
Kovassa kulutuksessa juuri nyt olevalla Veritas Stadionilla nähtiin varsin yksipuolinen näytelmä, josta vaikutelmaksi jäi vahvasti se, ettei vierasjoukkue ole ilmoittautumassa nousukahinoihin. Alkukaudesta räpiköinyt TPS takoi jo reilussa tunnissa taululle lukemat 4-0.
Isäntien Elmo Heinonen, joka tuli kentälle avauspuolikkaan lisäminuuteilla, nappasi toisen varoituksen myötä melko typerän ulosajon 87. minuutilla, ottelun ratkettua siis jo aikoja sitten. Ylivoimalla pietarsaarelaisetkin viimein onnistuivat, Jeremiah Strengin napauttaessa loppuluvut 4-1 rangaistuspotkusta.
Turkulaisjoukkue otti voitolla ainakin väliaikaisesti haltuunsa suoraan nousuun oikeuttavan ykköspaikan sarjassa. VPS voi nousta pisteen päähän kärjestä, voittamalla kello 17 alkaneen pelinsä EIF:iä vastaan.
Vahvin nousijaehdokas pitkin kautta on ollut RoPS, joka kohtaa Gnistanin kotonaan sunnuntaina. Voitolla rovaniemeläiset palaavat jälleen piikkipaikalle.
Alemmassa jatkosarjassa eli Karsintalohkossa KPV kaatoi JIPPOn 1-0, PK-35 puolestaan Klubi 04:n luvuin 2-1.
Päivitys 25.9.2021 klo 18.58: VPS voitti ottelunsa 2-0
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Romano: Toinenkin Mbappé jättää PSG:n
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Venezia lähellä nousukarsintafinaalia
- Cesc Fàbregas haluaisi valmentaa ensi kaudella Serie A:ssa: ”Katsotaan, miten käy…”
- Virallista: HJK ilmoitti tutun mestariluotsin paluusta
- HS: HJK antoi myös toiset isot potkut!
- Aitio: HJK:n päävalmentaja vaihtuu
- Suurseuran 10-vuotinen mestaruusputki katkaistiin
- Pep Guardiolalta vihje tulevaisuudesta Manchester Cityn historiallisen mestaruuden jälkeen
- Ei Kylian Mbappéa kauden viimeisessä sarjapelissä
- Kaan Kairinen juhlii jälleen mestaruutta
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Venezia lähellä nousukarsintafinaalia
- HS: HJK antoi myös toiset isot potkut!
- Suurseuran 10-vuotinen mestaruusputki katkaistiin
- Zinédine Zidane edelleen ehdolla jättipestiin
- Aitio: HJK:n päävalmentaja vaihtuu
- Cesc Fàbregas haluaisi valmentaa ensi kaudella Serie A:ssa: ”Katsotaan, miten käy…”
- Virallista: HJK ilmoitti tutun mestariluotsin paluusta
- Pep Guardiolalta vihje tulevaisuudesta Manchester Cityn historiallisen mestaruuden jälkeen
- Kaan Kairinen juhlii jälleen mestaruutta
- Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”