Åland United on jälleen Suomen Cupin mestari! Maalivahti Matilda Nurmi nousi sankariksi rangaistuspotkukilpailussa
Åland United on toista vuotta putkeen naisten Suomen Cupin mestari. ÅU uusi mestaruutensa lauantaina, kun se kaatoi PK-35 Vantaan rangaistuspotkukilpailun päätteeksi Helsingin olympiastadionilla.
Avausjaksolla ylärimat kolisivat kummassakin päädyssä. Ensin PK-35 Vantaan Wilma Forsblom koetteli maalikehikkoa 19. minuutilla ja myöhemmin Åland Unitedin Cassandra Korhonen täräytti rimaan puolittaisesta läpiajosta.
Hetki ennen Korhosen yritystä ÅU tykitteli useammankin vedon kulmapotkun jälkimainingeissa, mutta PK-35 Vantaan puolustus sinnitteli ja kesti.
Ålandin puolustus taas joutui antautumaan hieman ennen taukovihellystä. PK-35 Vantaa eteni maltilla siirrellen rangaistusalueella, ja hyökkäyksen päätti Roosa Bröijer, joka ohjasi pallon suoraan keskityksestä sisään.
Toista jaksoa oli takana viitisen minuuttia, kun Åland United tuli tasoihin. Monica Hagströmin antama kulmapotku tavoitti Pille Raadikin, joka pukkasi pelivälineen hankalasta asennosta verkkoon.
Varsinaisella peliajalla tai jatko-ottelussa ei enempää osumia nähty, joten voittaja ratkaistiin rangaistuspotkukilpailulla. Åland United oli pilkuissa parempi osumin 4-2, kun kaikki sen vetäjät onnistuivat ja maalivahti Matilda Nurmi pysäytti Oona Seveniuksen ja Anna Olmalan yritykset.
Jännitysnäytelmä Cup-mestaruudesta päättyy Åland Unitedin voittoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinaisen peliajan jälkeen ottelun oltua tasan 1-1 miteltiin tasainen jatko-ottelu. Rankkarit voitti ÅU 2-4. Onnea Ahvenanmaalle! Hyvä matsi @PK35Vantaa! #SuomenCup
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
