Arsenal-vahdilla hurja tavoite, vaikka A-maajoukkuedebyytti on vielä tekemättä – ”Toivottavasti se on roolini MM-kisoissa”
Kuva: Getty Images
Aaron Ramsdale siirtyi kesällä Sheffield Unitedista Arsenaliin 28 miljoonalla eurolla. Lähtökohtaisesti 23-vuotiaan englantilaisvahdin odotettiin olevan Arsenalin kakkosvahti, mutta hän on kuin varkain vienyt ykköstorjujan paikan Bernd Lenolta.
Ramsdale kuului kesällä Englannin EM-kisaryhmään. Peliaikaa ei herunut, mutta hän kertoo nauttineensa pitkästä turnauksesta.
– Olen sanonut kaikille, että se oli hieno loma poikien kanssa. Meillä oli uskomaton joukkuehenki ja olimme vain muutaman potkun päässä suuresta saavutuksesta, Ramsdale kertoo.
Ramsdale ei ole vielä debytoinut Englannin A-maajoukkueessa. Siitä huolimatta hän on asettanut henkilökohtaiset tavoitteet korkealle. Hän pyrkii olemaan Englannin ykkösvahti ensi vuonna Qatarissa pelattavissa MM-kisoissa.
– Se [EM-turnaus] antoi vain lisäpotkua ja lisäsi nälkää pärjätä hyvin MM-kisoissa. Toivottavasti olen myös siellä osa joukkuetta, ja toivottavasti roolini olisi olla joukkueen aloittava maalivahti.
Ramsdale on pelannut Arsenalin tolppien välissä tähän mennessä kahdeksan ottelua, joista viidessä hän on pitänyt maalinsa puhtaana. Arsenal ei ole hävinnyt vielä peliäkään englantilaisvahdin torjuntavuorolla [6 voittoa, 2 tasapeliä].
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet