Ballon d’Or -ehdokkaalle jatkosopimus Serie A:ssa – uusi palkka julki

Italian Serie A:n kärkijoukkue AC Milan on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen 32-vuotiaan keskuspuolustajan Simon Kjærin kanssa.
Tanskan maajoukkueen kapteeni nimettiin aiemmin myös Ballon d’Or -palkinnon 30 voittajaehdokkaan listalle.
Huipputoppari toimi esimerkillisesti kesän EM-kisoissa, kun hänen joukkuekaverinsa Christian Eriksen sai sairaskohtauksen ottelussa Huuhkajia vastaan.
Kjær saapui Milaniin vuonna 2020 ja tämä on esiintynyt seurassa todella hyvin. Tanskalaisen sopimus olisi päättynyt tulevana kesänä.
Nyt Kjær jatkaa i Rossonerin riveissä aina vuoteen 2024 asti. Calciomercaton mukaan keskuspuolustaja saa pienen palkankorotuksen. Uuden sopimuksen vuosipalkka on noin 1,5 miljoonaa euroa kaudessa. Peruspalkan lisäksi sopimukseen kuuluu erinäisiä bonuksia.
Tanskalaisen nykyinen sopimus kartuttaa Kjærin tilille noin 1,2 miljoonaa euroa kauden aikana.
Seuraavaksi AC Milanilla on edessään paljon hankalammat neuvottelut. Seura pyrkii solmimaan jatkosopimuksen myös keskikenttäpelaaja Franck Kessién kanssa.
Tätä pidetään yleisesti vaikeana, koska norsunluurannikkolaisen perässä on useita Euroopan suurseuroja ennen kaikkea Valioliigasta.
Milan tuskin pystyy rahallisesti kilpailemaan tähdestään, jonka sopimus päättyy kesällä.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Lähde: Calciomercato, MilanPress
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa

- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa