Espanyol – Athletic Bilbao: Tasainen keskikastin vääntö
Kuva: Getty Images
La Liga
Espanyol – Athletic Bilbao
Tiistai 26.10. klo 22:00
Lepo on tunnetusti yliarvostettua jalkapallon pelaajille, joten Espanjan ja Italian pääsarjoissa tahkotaan viikkokierrokset. Tiistain nosto otetaan keskikastin kamppailusta – sarjataulukossa 11. sijalla oleva Espanyol isännöi kolme pykälää korkeammalla olevaa Athletic Bilbaota. Molemmat joukkueet ovat mukavassa tuloskunnossa, ja mieli tekee ylöspäin eurocupeihin oikeuttaville sijoituksille.
Espanyol on sarjan edetessä parantanut kuin sika juoksuaan, ja viimeisestä kolmesta ottelusta joukkue on kairannut seitsemän pistettä. Kotona on kaatunut jopa Real Madrid, mutta vieraissa otteet eivät ole olleet Vicente Morenon suojateilla aivan yhtä öljyttyjä. Viikonloppuna Elcheä vastaan otettiin ansaittu tasapelipiste, vaikka voittokin oli tarjolla. Poissaolijoista merkittävin on oikeassa laidassa operoiva Javi Puado.
Athletic on ollut alkukaudesta todella tiukka paketti, eikä joukkueen alakertaa tiiviimpää kokonaisuutta ole löytynyt koko La Ligasta. Myös bilbaolaiset ovat hyvässä tuloskunnossa, ja viikonlopun voitto Villarrealista oli vähintäänkin ansaittu. Näyttääkin siltä, että Marcelino on viemässä Athleticia menestykseen muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen. Poissaoloja on muutama, mutta niiden merkitys tämänhetkiseen luokkaan ei ole suuri.
Lyö vetoa ottelusta:
Melko tasaista ottelua tästä on lupa odottaa. Espanyolin kotikunto on kuitenkin syytä huomioida ja sille voidaan laittaa painoa sen verran, että kevyt sipaisu kotivoittoon on paikallaan. Riskitasoja pienennetään tasapelivarmistuksella: vetosuositus on Tasapeli ei vetoa, Espanyol kertoimella 1,98. LYÖ VETO Casino Winnerillä uusille asiakkaille on tarjolla 10 euron ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta! Kun talletat vähintään 10 euroa ja lyöt 1 euron vedon sisään, saat 10 euron ilmaisvedon pelitilillesi. Osuman tullessa käärit nettovoitot taskuusi ilman turhia kierrätyksiä! Lunasta in tarjous näin: 1. Avaa pelitili Casino Winnerille TÄSTÄ. 2. Talleta vähintään 10€ ja lyö 1€ singleveto (minimikerroin 1,50). 3. Saat heti 10€ ilmaisvedon pelitilillesi. LYÖ VETOLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin