Kolme kuukautta siirrosta – Sergio Ramos edelleen loukkaantuneena: ”En voi sanoa tarkkaa aikataulua..”
Kuva: Getty Images
Sergio Ramos siirtyi noin kolme kuukautta sitten vapaana agenttina PSG:hen riveihin.
35-vuotias Ramos ei ole kuitenkaan edelleenkään debytoinut uudessa joukkueessaan, sillä toppari on kärsinyt useista loukkaantumisista. Ramos on kärsinyt polvivaivoista ja lihasvammoista.
Ranskalaislehdistön mukaan Ramosin pitäisi palata pelikentille lokakuun maajoukkuetauon jälkeen. PSG:n päävalmentaja Mauricio Pochettino ei kyennyt vahvistamaan tietoa lehdistötilaisuudessaan.
– En tiedä, milloin hän palaa pelikentille. En voi sanoa tarkkaa aikataulua. Hänen ei ole helppo sopeutua joukkueeseen, kun hän ei osallistu joukkueen päivittäiseen tekemiseen. Ramosin pitää aluksi päästä joukkueen mukaan, mutta hän on ollut Real Madridin kapteeni ja siten kykenee siihen helposti, Pochettino vakuutti.
Keylor Navas ja Gianluigi Donnarumma muodostavat kenties maailman parhaan maalivahtikaksikon. Navas pelasi alkukauden otteluissa, mutta Donnarumma on saanut viime aikoina enemmän vastuuta. Pochettinon mukaan joukkueella on kaksi ykkösvahtia.
– Meillä on kaksi ykkösmaalivahtia. Kenties jompi kumpi pelaa toista enemmän kauden aikana, mutta päätämme pelaavan maalivahdin viikottain.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa