Kotimaan futislauantaissa jättimäiset panokset – varmistaako VPS paluun Veikkausliigaan?
Kuva: Juha Tamminen
Kotimaisen futiksen korkeimmilla sarjatasoilla pelataan lauantaina todella isoista asioista. Kun Veikkausliigan kärjessä kohtaavat muiden muassa Ilves ja HJK, sekä FC Inter ja KuPS, pelataan päivän kenties suurin ottelu Helsingin Oulunkylässä, Mustapekka Areenalla.
Gnistanin vieraaksi Ykkösen ottelussa saapuvalla VPS:lla on pelissä yksinkertainen juoni – voittamalla Kipinän joukkue varmistaa suoran nousunsa ensi kaudeksi Veikkausliigaan.
Tietä Ykkösestä ylös on etsinyt kauden mittaan moni joukkue, eikä vaasalaisten paluu parrasvaloihin ole lainkaan koko sesongin mitalta näyttänyt kaikkein todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Vepsun lähes-kaima, TPS on tehnyt syksyä kohti kovaa nousua, mutta se ei enää voi Jussi Nuorelan luotsaamaa ryhmää tavoittaa, mikäli täysi potti Oulunkylästä lähtee vieraille.
– Olemme luottavaisin mielin, mutta nöyryyden säilyttäen, Nuorela sanoi Ilkka-Pohjalaiselle.
Myös nousukarsinnan suhteen päästään Ykkösen viime metreillä jännittämään. RoPS on kuin onkin edelleen iskuetäisyydellä TPS:stä, jolla on vain yksi ottelu – vieraissa Rovaniemellä – pelaamatta. RoPS:in syksyn määrää myös tänään, jo kello 15 alkava vierasottelu Jaroa vastaan. Pietarsaarelaiset eivät enää sarjatason vaihdoksesta pelaa, mutta voivat katkaista pohjoisesta tulevien vieraitten oljenkorren karsintaan, ottamalla näiltä pisteenkin.
Veikkausliigan karsintalohkossa AC Oulu isännöi IFK Mariehamnia, ja on käytännössä pakkovoiton edessä, välttääkseen karsinnan Ykkösessä toiseksi päätyvää joukkuetta vastaan. KTP:n osalta ensi kausi kulunee Ykkösessä; jos AC Oulu saa yhdenkin pisteen jäljellä olevista otteluistaan, jää kotkalaisten lento pääsarjassa tällä kertaa yhteen kauteen.
LUE MYÖS:
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi

- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi