Markku Kanerva odottaa vahvaa Ukrainaa, jota voi silti haavoittaa – vieraiden päävalmentaja Oleksandr Petrakov lievästi ilmaisten vähäsanainen
Kuva: Juha Tamminen
Suomella on edessään hurja, mutta samalla tuloksellisesti tärkeä haaste lauantaina Ukrainaa vastaan. Tasapisteissä olevat joukkueet kamppailevat vähintään MM-karsintalohkon kakkospaikasta. Ranska kärjessä lienee jo muiden joukkueiden tavoittamattomissa.
Huuhkajat hakivat hienon tasapelin Kiovasta maaliskuussa. Tuolloin Ukraina oli hallitsevampi osapuoli ja aiheutti Suomelle ongelmia hurjalla prässillään. Silloin Ukrainaa luotsasi vielä pelaajalegenda Andri Ševtšenko. Nykyinen valmentaja Oleksandr Petrakov ei Markku Kanervan mukaan ole muuttanut maansa pelitapaa suuremmin.
– Ei isoja muutoksia, mutta ehkä vähän organisoidumpi. Aiemmin joukkueessa oli enemmän esimerkiksi rotaatiota ja paikkojen vaihtoja. Nyt se on selkeämpää. Vahva joukkue, jonka wing backit nousevat todella vahvasti tukemaan hyökkäyksiä, kertoi Kanerva perjantain lehdistötilaisuudessa.
– Fyysinen ja taitava joukkue. Täysi työpanos vaaditaan tulokseen, vaikka heillä muutama laadukas pelaaja puuttuukin.
Aggressiivinen prässipelaaminen on suomalaisvalmentajan tiedossa ja hän uskoo Ukrainan ainakin ajoittain lähtevän samaan ralliin lauantaina.
– Varmasti pelin aikana heidän prässitasonsa tulee muuttumaan. Kyllä me olemme sitä käyneet läpi. Se on yksi myös meidän kehityskohteista, jotta pääsemme kovia joukkueita vastaan sen prässin alta pois. Tiedostamme kyllä, että näin voi käydä, vastasi Kanerva SuomiFutiksen kysymykseen.
Hänen mukaansa se avaa myös mahdollisuuksia, koska hanakasti ylös nousevien wing backien selustaan jää tyhjiä tiloja, joita hyödyntää esimerkiksi vastaiskuissa.
Kanerva kunnioittaa kuitenkin vastustajaa. Hänen mielestään Ukrainan pelaajilla on hurja rutiini ja liki koko oletettu avauskokoonpano pelaa Mestarien liigaa. Kanerva korostaa myös muun muassa Kiovan Dynamon pelaajien roolia, koska heitä on paljon ja he tuntevat toisensa myös seurajoukkueen kautta.
Ukrainan päävalmentaja Petrakov oli huomattavasti vähäsanaisempi perjantain pressitilaisuudessa. Kysyttäessä, että onko lauantain ottelu Ukrainalle jo pakkovoitto, hän vastasi:
– Taitaa olla.
Joukkue on vaikeassa tilanteessa ja etukäteen ajatellen tasapelikin olisi Ukrainalle huono tulos. Heillä on ottelu Suomea enemmän pelattuna ja maat ovat lohkossa tasapisteissä.
Petrakov ei avannut joukkueensa tilannetta perjantaina oikeastaan ollenkaan Suomen tai Ukrainankaan medialle. Itse asiassa ukrainalaistoimittaja tiedusteli syytä valmentajan vähäsanaisuudelle.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
- FC Lahden päävalmentaja sai tarpeekseen – vaatii VAR:ia Veikkausliigaan
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Uruguayn maalivahti halusi itse tulla vaihtoon jättimokansa jälkeen
- Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa
- Alkulohkot paketissa – näin MM-kisojen pudotuspelit jatkuvat
- Lionel Messin uusi patsas herättää kaksimielisiä mielleyhtymiä