Potkut! – Barcelonassa ja Bayern Münchenissa pelannut hollantilainen kortistoon
Kuva: Getty Images
Tunteita jo peliuransa aikana kovilla otteillaan herättänyt Mark van Bommel on saanut potkut Bundesliiga-joukkue Wolfsburgin peräsimestä.
Muun muassa Barcelonaa ja Bayern Münchenia komealla pelaajaurallaan edustanut van Bommel ehti valmentaa saksalaisseuraa vain 13 pelin ajan. Hän saapui joukkueen luotsiksi vasta kesällä.
Wolfsburg oli ollut odotuksiin nähden todella heikko koko van Bommelin aikakauden. Viime kaudella neljänneksi Bundesliigassa yltänyt seura lähti kovin odotuksi kirkastamaan sijoitustaan tälle kaudelle.
Se on yhdeksän kierroksen jälkeen vasta yhdeksäntenä sarjassa ja peräti yhdeksän pistettä kärkeä perässä. Seurajohdon kannalta viimeinen niitti oli lauantain kotitappio Freiburgille lukemin 0-2.
Tappio oli Wolfsburgille neljäs peräkkäinen Saksan pääsarjassa.
Kovin paljon vahvemmin ei ole kulkenut Mestarien liigassa, koska saksalaisseura on lohkonsa jumbona Red Bull Salzburgin, Sevillan ja Lillen jälkeen.
Valmentaja itse suhtautui seurajohdon ratkaisuun kielteisesti.
– Olen yllättynyt ja pettynyt ratkaisuun, koska olen varma, että olisimme kääntäneet vielä suuntamme, van Bommel sanoi.
Seura tiedottaa uudesta valmentajastaan myöhemmin.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Official statement by Wolfsburg on van Bommel fired: “Wolfsburg have parted ways with head coach van Bommel with immediate effect”. 
#Wolfsburg
Van Bommel: “I’m surprised and disappointed by the decision because I’m certain that we would have managed to get back on track”.
Van Bommel: “I’m surprised and disappointed by the decision because I’m certain that we would have managed to get back on track”.
LUE MYÖS:
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta

- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia