Ranskan liigan klassikosta tuli täyttä kaaosta – kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

© Kuva: Getty Images

Sunnuntai-iltana pelatussa Ranskan klassikossa, Le Classiquessa ei nähty yhtään hyväksyttyä maalia, mutta melkoista kaaosta sen sijaan. Kotijoukkue Marseillen kannattajat ovat hulinoineet kauden aiemmissa otteluissa sen verran usein, että nyt turvallisuuteen satsattiin oikein toden teolla, jotta ottelu PSG:tä vastaan saataisiin pelattua.

Tällä kertaa järjestyksenvalvojia ja turvahenkilöstöä oltiin varattu paikalle oikein erityisen paljon. Varustukseen kuuluivat tietysti myös mellakkakilvet.

Pelko siitä, että kentälle sataisi taas pulloja, sytkäreitä, kolikoita ja mitä vain heittokelpoista sai aikaan sen, että vierasjoukkueen kulmapotkujen aikana kulmalipun ympärille nostettiin käsivoimin turvaverkko. Lisäksi monet nostivat mellakkakilvet omaksi ja pelaajien suojaksi.

RMC Sportin twiittaama kuva Neymarista antamassa kulmapotkua kertoneekin enemmän kuin tuhat sanaa siitä, kuinka erikoisissa ja kuumissa oloissa ottelua pelattiin. Aineksia vuoden jalkapallokuvaksi?

Vaikka loppuvihellys kuultiinkin suunnilleen odotettuun kellonaikaan, jouduttiin ottelu silti keskeyttämään pari kertaa lyhyiksi hetkiksi Marseille-fanien heiteltyä kentälle paperia ja pulloja – siitä huolimatta, että joukkueen tähtipelaaja Dimitri Payet ja seuran puheenjohtaja Jacques-Henri Eyraud olivat vedonneet kannattajiin, jotta nämä jättäisivät tavarat tällä kertaa heittämättä.

Yksi futisfani pääsi mittavista turvatoimista huolimatta livahtamaan kentällekin Lionel Messiä kaulailemaan, ennen kuin järjestyksenvalvojat raahasivat hänet pois. Erityisen vakavan tilanteesta teki se, että peli oli täydessä käynnissä ”pitch invasionin” aikana. Messi nosti juuri PSG:n hyökkäystä ja harhautteli vastustajia, kun tilanne oli pakko viheltää poikki fanin takia.

Marseille-fanien ja järkkärien lisäksi pääosiiin nousi VAR. PSG juhli johtomaalia 14. minuutilla, kun Neymarin laukaus kimposi Luan Peresin kautta maaliin, mutta videotarkistus paljasti tilanteen niukaksi paitsioksi. Seitsemän minuuttia myöhemmin osat vaihtuivat, kun Arkadiusz Milik jatkoi Pol Lirolan keskityksen maaliin. Tämänkin maalin VAR-tuomaristo kuitenkin hylkäsi paitsiona.

Vajaan tunnin pelin jälkeen VAR:ia tarvittiin taas. Alun perin tuomari näytti Marseillen Cengiz Ünderin pelanneen palloa kädellään, mutta hän muutti tuomion lopulta PSG:n Achraf Hakimin rikkeeksi käytyään VAR-monitorin äärellä. Hakimin katsottiin vieneen Ünderiltä maalipaikan, ja hänelle nostettiin suora punainen kortti. PSG pelasi viimeisen reilun puolituntisen yhden miehen vajaalla, ja sai siten tyytyä tasapeliin.

Pelissä riitti vauhtia ja kaaosta, mutta hylättyjä maaleja lukuun ottamatta kumpikaan ei kovin lähellä maalintekoa ollut. Marseille sai vain yhden laukauksen kohti maalia, ja sen Keylor Navas selvitti helposti. PSG:ltä puolestaan otettiin Ángel di Maria ja Neymar vaihtoon ennen aikojaan, ja Lionel Messikin pysyi varsin hyvin pimennossa.

PSG jatkaa edelleen tappioitta Ligue 1:n kärjessä, mutta johto kutistui sunnuntaina hieman, nyt seitsemään pisteeseen, kun sarjassa toisena oleva Lens voitti Metzin maalein 4-1. Marseille on neljäntenä.

Lähteet: Eurosport ja SportBible