SJK:lle tärkeä jatkosopimus – ”Erinomainen roolimalli”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho on tehnyt kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen laitahyökkääjä Denys Oliinykin kanssa.
Ukrainalainen Oliinyk, 34, on pelannut SJK:ssa heinäkuusta 2018 lähtien 96 ottelussa ja iskenyt niissä yhteensä 23 osumaa. Kaudella 2019 hän oli koko joukkueen paras maalintekijä.
– Minusta tuntuu erittäin hyvältä että voin jatkaa täällä. Olen ollut seurassa jo yli kolme vuotta ja viihdyn täällä. Asenneilmapiiri täällä minua, kuten muitakin pelaajia, kohtaan on kunnioittava ja hyvä. Niin seuran, fanien, valmentajien kuin joukkueenkin suunnalta. Minulle on myös tärkeää, että seuran tavoitteet yhtenevät omien tavoitteideni kanssa, kommentoi Oliinyk seuran sivuilla.
– Minä pidän Seinäjoesta. Se on kodikas kaupunki eikä liian iso. Olen kotiutunut jo asumaan täällä. Faneille haluan sanoa kiitokseni siitä kannatuksesta, jota aina tunnemme kentällä. Me myös tarvitsemme kannustusta, ja teemme kaiken mahdollisen ja joskus mahdottomankin, jotta onnistuisimme ja saisitte kokea iloa katsomossa. Aion tehdä parhaani ja todella viedä itseni äärirajoille saavuttaaksemme tavoitteemme.
– Olemme erittäin innoissamme siitä, että Denys on päättänyt jatkaa vielä Seinäjoella ja SJK:ssa. Hän on ollut elintärkeä osa hyökkäyspeliämme viimeisen neljän kauden aikana. Lisäksi hän on ammattimaisuutensa ja suorituskyvyn ylläpidon ja kehittämisen näkökulmasta erinomainen roolimalli nuoremmille pelaajille, sanoo SJK:n urheilutoiminnan tekninen johtaja Richie Dorman.
Denys Oliinyk jatkaa SJK:ssa myös kaudella 2022!
Lue uutinen: sjk.fi/uutiset/denys-…
#veikkausliiga #sjkfi #suomifutis #seinäjoki
Lue uutinen: sjk.fi/uutiset/denys-…
#veikkausliiga #sjkfi #suomifutis #seinäjoki
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
