Lauantai-illan huumaa: Kannattajilla niin kova kiirus taukovirvokkeiden pariin, etteivät huomanneet tuomarin viheltäneen jotain aivan muuta

Kuva: Getty Images
Serie A:n huippuottelussa Juventuksen ja Fiorentinan välillä sattui varsin mielenkiintoinen väärinkäsitys, mutta tällä kertaa katsomon puolella.
Allianz Stadionin lehtereillä ollut kotiyleisö oli ilmeisesti sen verran viikonlopputunnelmissa tai tylsistynyt, että tarkkaavaisuus ei ollut aivan parhaalla tasolla.
Kotijoukkueen kannattajat luulivat erotuomari Simone Sozzan viheltäneen pilliinsä taukovihellyksen merkikiksi.
Suuri osa ihmisiä oli jonottamassa jo taukovirvokkeita tai käymässä avausjaksoa lävitse, kun kentällä tapahtui edelleen aivan muita asioita.
Sozza kyllä vihelsi tarkoituksella pilliinsä, mutta VAR-tarkistuksen merkiksi. Juventuksen brasilialaispelaaja Danilon epäiltiin pelanneen palloa kädellään omassa boxissa.
Monet kannattajat olivat siis toisaalla, kun tuomaristo ratkaisi vierasjoukkueen mahdollista rangaistuspotkua.
Tilanne oli varsin surrealistinen, kun puolityhjien katsomoiden edessä tehtiin isoa päätöstä. Tai no tällä tavalla vielä pandemia-aikana tyhjät katsomot eivät toki kovin oudolta vielä tunnu.
Lopulta VAR-tuomari Aleandro Di Paolo ei nähnyt tilannetta pilkun arvoiseksi, joten katsojien aikaistettu taukoaktiviteetti oli paikallaan.
Toisella jaksolla Fiorentinan Nikola Milenković lensi kahdella peräjälkeen tulleella varoituksella ulos.
Kotijoukkue painoi viimeiset kaksikymmentä minuuttia lujaa päälle miesylivoimalla.
Juventuksen kolumbialaistykki Juan Cuadrado päästi kannattajat lopulta piinasta. Yliajalla Cuadrado laittoi pallon komean kuljetuksen päätteeksi maaliin.
Torinossa nähtiin siis kotivoitto ja toivottavasti voittomaalin aikaan suurin osa ihmisistä oli katsomon puolella.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa