Pikkuhuuhkajien Oliver Antmanille toinen maali lyhyen ajan sisällä – valittiin ottelun parhaaksi
20-vuotias Oliver Antman pääsee hyvässä vireessä maajoukkuetauolle, jonka aikana Pikkuhuuhkajat kohtaa EM-karsinnoissa Norjan ja Viron. Antman teki perjantaina jo toisen maalinsa reilun viikon sisällä seurajoukkueelleen FC Nordsjaellandille.
Nordsjaelland kohtasi Tanskan Superliigan vierasottelussa Viborgin. Antman oli joukkueensa avauskokoonpanossa ja teki 26. minuutilla joukkueensa 1-1-tasoitusmaalin. Nordsjaelland oli pitkään kiinni voitossakin, mutta menetti sen lisäajan toisella minuutilla, kun hollantilaistoppari Lars Kramer tasoitti loppulukemiksi 2-2.
Antmanin maali oli hyvää pelinlukemista, sillä hän katkaisi hyvin Viborgin puolustajan harhasyötön. Antman pelasi sen jälkeen jalkansa vapaaksi ja sijoitti 15 metristä kauniisti pallon takatolpan juureen. Maali näkyy alla olevassa YouTube-klipissä ajassa 1:03 alkaen.
Antman tuli vaihtoon ajassa 90’+3 hyvän iltapuhteen jälkeen. FC Nordsjaelland twiittasi ottelun jälkeen, että kannattajat olivat äänestäneet nuoren suomalaisen ottelun parhaaksi pelaajaksi. Myös Tipsbladet kehui suomalaisen peliesitystä raportissaan.
– Täytyy nostaa esille Oliver Antman, joka tasoitusmaalinsa lisäksi oli vierailta aina hyvin pelattavana. Erittäin hyvä peliesitys 20-vuotiaalta suomalaiselta, lehti kirjoitti.
Antman pelasi nyt jo toisessa sarjaottelussa peräkkäin yli 90 minuuttia. Maali oli myös nuoren miehen toinen reilun viikon sisällä, sillä hän teki komean osuman myös 27.10. pelatussa cup-ottelussa Odensea vastaan. Tuon ottelun Nordsjaelland kuitenkin hävisi jatkoajan jälkeen 1-4, joten joukkueen cup-taival päättyi siihen.
Huh, mikä yksilösuoritus Oliver Antmanilta cup-matsissa Odensea vastaan! 
Tappio tuli, mutta todella tärkeitä minuutteja Antmanille. Herraa kannattaa seurata tarkkaan marraskuussa, kun #Pikkuhuuhkajat kohtaa Norjan vieraissa ja Viron Kotkassa.
Tappio tuli, mutta todella tärkeitä minuutteja Antmanille. Herraa kannattaa seurata tarkkaan marraskuussa, kun #Pikkuhuuhkajat kohtaa Norjan vieraissa ja Viron Kotkassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle