PSG:ssä ei otettu Lionel Messin maajoukkuereissua hyvällä – FIFA:lta toivotaan toimia

Lionel Messi on ollut poissa PSG:n kahden edellisen ottelun kokoonpanosta. Häntä on vaivannut jalkavamma, jonka vuoksi myös niitä edellinen ottelu Lilleä vastaan jäi kesken. Messi piipahti myös Madridissa näyttämässä jalkaansa lääkäreille.
Argentiinan maajoukkueen mukaan Messi kuitenkin matkusti marraskuun MM-karsintaotteluita varten, aivan kuten maanmiehensä ja niin ikään loukkaantumisesta kärsinyt PSG:n joukkuetoverinsa Leandro Paredeskin. Tämä ei ollut PSG:n mieleen, ja seuran urheilujohtaja Leonardo avautuikin tilanteesta Le Parisienille.
– Emme pidä siitä, että joudumme päästämään maajoukkuetehtäviin pelaajan, joka ei meidän mielestämme ole pelikunnossa tai joka on kuntoutusvaiheessa. Se ei ole mielestämme loogista. Tällaisia tilanteita varten täytyisi laatia kunnollinen sopimus FIFA:n kanssa, Leonardo vaati.
[readmore from=Messi-Lionel]
PSG:stä kuitenkin korostettiin, ettei seura ole vihainen pelaajilleen. Seura on vain pettynyt siihen, ettei sillä ole päätäntävaltaa siihen, lähtevätkö joukkueen pelaajat maajoukkueen matkaan vaiko eivät.
Argentiina on MM-karsinnoissa hyvissä asemissa kärkijoukkue Brasilian takana, ja vahvasti matkalla Qatarin MM-turnaukseen. Argentiina pelaa 13.11. vieraissa Uruguayta vastaan ja kolme päivää myöhemmin kotona Brasiliaa vastaan. Alustavasti Messin ja Paredesin ei uskota pelaavan vielä Uruguay-ottelussa, mutta Brasiliaa vastaan pelaaminen lienee mahdollista.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan