Suomalaisedustusta loppuotteluun Yhdysvalloissa – Mikko Kuningas osui rankkarikisassa puolivälierässä
Kuva: Juha Tamminen
Kahden suomalaispelaajan Orange County SC on selvittänyt tiensä pohjoisamerikkalaisen USL:n loppuotteluun. Orange County varmisti USL:n läntisen konferenssin mestaruuden voitettuaan sunnuntain vastaisena yönä pelatussa konferenssifinaalissa San Antonio FC:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Viikon päästä pelattavassa USL:n loppuottelussa Orange County kohtaa Tampa Bay Rowdiesin.
Orange Countyn pelaajalistoilla ovat suomalaisista 24-vuotias Mikko Kuningas ja 30-vuotias Eero Markkanen. Markkanen teki alkukauden aikana Orange Countylle neljä maalia 14 ottelussa, mutta ei ole pelannut sitten heinäkuun 25. päivän. Kuninkaalle on puolestaan kertynyt yhteensä 32 ottelua, joissa hän on tehnyt kaksi ja syöttänyt neljä maalia.
Rankkarikisavoitto oli Orange Countylle playoffeissa jo toinen perättäinen. Viikko sitten pelatussa sarjan puolivälierässä Kuningas tuli kentälle 76. peliminuutilla. Suomalainen oli rankkarikisassa joukkueensa ensimmäinen laukoja, ja onnistui yrityksessään, kuten häntä seuranneet kaikki viisi Orange Countyn muutakin pelaajaa.
Tämän viikonlopun välierässä Kuningas oli avauskokoonpanossa ja pelasi 74 minuuttia. Tällä kertaa hänen rangaistuspotkuosaamistaan ei siis voitu hyödyntää. Nytkin Orange Countyn onnistumisprosentti oli silti sata, sillä kaikki viisi yrittäjää onnistuivat, ja Orange County voitti rankkarikisan 5-3. Molemmissa rankkarikisoissa Orange Countyn maalia on vartioinut seuran tämän kauden ykkösvahti, kaksi viime kautta FC Lahden maalilla pelannut saksalainen Patrick Rakovsky.
Mikko Kuningas oli otteluraportin mukaan konferenssifinaalissa hyvin esillä sekä maalipaikkojen järjestäjänä että viimeistelyn yritttäjänä itsekin. Yhden Kuninkaan laukauksen San Antonion maalivahti torjui, ja yksi hänen antamansa kulmapotku oli hyvin lähellä johtaa maaliin.
Juttu jatkuu alla olevan twiitin jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
