HELSINKI. Suomi ei pelaa MM-jatkokarsinnoissa. Huuhkajat taisteli upeasti hallitsevaa maailmanmestaria Ranskaa vastaan täpötäydellä Olympiastadionilla, mutta joutui taipumaan maalein 0-2. Kun samaan aikaan Ukraina kaatoi vieraissa Bosnia ja Hertsegovinan niin ikään 2-0, Ukraina kiilasi Suomen ohi jatkokarsintaan.

Suomi lähti peliin melko puolustavalla 5-3-2-muodolla. Lepuutusspekulaatioista huolimatta monia ykköspelaajiaan peluuttanut Ranska loi ensimmäisen tilanteensa vajaan viiden minuutin pelin kohdalla. Laukaus jäi kuitenkin heppoiseksi ja suuntautui Lukas Hradeckyn syliin.

Suomella oli ensi minuuteista hieman hampaankolossa tuomaristoa kohtaan. Teemu Pukki ei ollut tyytyväinen paitsiovihellykseen ja vajaan yhdeksän minuutin kohdalla Rasmus Schüller sai jo ottelun ensimmäisen varoituksen Kylian Mbappén telomisesta.

Suomi onnistui luomaan ensimmäisen tilanteensa 22. minuutilla. Robin Lod jätti taidokkaasti Glen Kamaralle, joka pääsi etenemään. Laukaus boksin ulkopuolelta vain epäonnistui täysin ja karkasi reilusti ohi maalin.

Pari minuuttia myöhemmin Ranska pääsi hitaalla hyökkäyksellä uhkaamaan Suomen maalia. Hradecky katkaisi Mbappén keskityksen, mutta Ranska pääsi vielä paluupalloon. Antoine Griezmannin laukaus painui kuitenkin yli Suomen maalin. Muutamaa minuuttia myöhemmin oli Mbappén vuoro yrittää Schüllerin pallonmenetyksen jälkeen: laukaus ohi maalin.

Vajaan puolen tunnin pelin kohdalla oli välillä Suomen vuoro yrittää. Pukki pääsi kokeilemaan vasemmalla jalallaan, mutta laukaus jäi turhan pehmoiseksi. Pukin seuraava laukaus 33. minuutilla karkasi puolestaan yli maalin.

Ensimmäisellä jaksolla Ranska hallitsi palloa, mutta hyviä maalipaikkoja ei kumpikaan kunnolla kyennyt luomaan. Suomi voitti maaliodottaman 0,33-0,28.

Suomi otti tauon jälkeen hallinnan itselleen. Huuhkajat kontrolloi peliä pitkän tovin, mihin Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps myös reagoi. Ulos toppari Jules Koundé ja laitahyökkääjä Moussa Diaby, tilalle hyökkääjät Karim Benzema ja Kingsley Coman. Benzema pääsi välittömästi myös yrittämään maalintekoa, mutta laukaus jäi vajaaksi.

Samaan aikaan Ukraina siirtyi Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan johtoon, joten Suomen oli nostettava riskitasoa ja haettava maalia. Päävalmentaja Markku Kanerva reagoi vaihtamalla Marcus Forssin Schüllerin tilalle reilun tunnin pelin kohdalla.

Suomen jatkokarsintahaaveet kokivat vieläkin kovemman kolauksen vain hetkeä myöhemmin, kun Benzeman laukaus kimposi Leo Väisäsestä maaliin.

Vartti ennen täyttä aikaa Suomen haaveet haudattiin lopullisesti. Mbappé karkasi vasemmalta laidalta ja sijoitti kauniisti takakulmaan.

Mbappén toinen maali neljä minuuttia myöhemmin ei ollut kaukana. Hieman väsähtäneen oloinen Daniel O’Shaughnessy jäi helposti kyydistä, kun Mbappé pyörähti ja latasi vasemmallaan kohti takakulmaa. Nyt Hradecky oli mies paikallaan ja venyi komeaan torjuntaan.

Suomi yritti urheasti loppuun asti, vaikka Ukrainakin siirtyi jo kahden maalin johtoon ja tilanne näytti epätoivoiselta. Kanerva otti ulos O’Shaughnessyn ja Urho Nissilän ja vaihtoi tilalle Joel Pohjanpalon sekä Onni Valakarin. Maalia Suomi ei kuitenkaan onnistunut tekemään.

Suomi ei missään nimessä ollut huono. Ranska vain oli hieman parempi.

LUE MYÖS: