Tuttu mies noussut suosikiksi: Lionel Messi saa tukea Ballon d’Or -mittelöön entiseltä veriviholliseltaan – ”Totta kai toivon, että hän voittaa!”
Kuva: Getty Images
Jalkapallomaailman huippuarvostettu Kultainen pallo eli virallisemmin Ballon d’Or jaetaan tänään. Palkinto tullaan jakamaan noin kello 21.30 Suomen aikaa alkavassa gaalassa.
Kyseessä on France Football -lehden vuodesta 1956 jakama palkinto. Voittajan valitsevat jalkapallotoimittajat ympäri maailmaa.
Bayern Münchenin Robert Lewandowski on pidemmän aikaan ollut suursuosikki voittamaan tämän vuoden pystin.
Myös kesän Euroopan mestari Jorginho, Liverpoolin sensaatiomainen Mohamed Salah ja Real Madridin hirmuvireinen Karim Benzema ovat olleet vahvasti pinnalla.
Viime vuonna palkintoa ei jaettu koronapandemian vuoksi. Periaatteessa siis maanantai-illan palkintoon on annettu näyttöjä kahden vuoden ajan. Virallisesti näin ei toki ole.
Vaikea silti edellisvuoden näyttöjä on toimittajien mielestä kokonaan pyyhkiäkään.
Suosikkien joukossa on luonnollisesti myös kuudesti palkinnon voittanut Lionel Messi, joka voitti Argentiinan paidassa Copa Américan.
Messi on viime metreillä myös vedonlyöntikertoimissa noussut jopa suurimmaksi suosikiksi. Argentiinalaisen seitsemättä pystiä puoltaa myös hänen nykyinen seurakaverinsa ja entinen verivihollinen Sergio Ramos.
Kaksikko otti useita vuosia peräjälkeen tulisesti yhteen La Ligan El Clásicossa. Nykyisin Paris Saint-Germainissa pelaava kaksikko on kuitenkin Barcelonan ja Real Madridin väliset väännöt jättänyt taakseen.
– Totta kai toivon, että hän (Messi) voittaa. Olen oman joukkueeni pelaajien takana. Toivon hänelle pelkästään hyvää, kertoi Ramos ESPN:lle.
– Leo on hyvässä kunnossa ja hän on pelaaja, joka pystyy omalla tekemisellään vaikuttamaan otteluiden lopputuloksiin. Erityislaatuinen pelaaja ja on kunnia olla samassa joukkueessa hänen kanssaan.
Messi ei ole PSG:ssä yltänyt vielä Barcelona-vuosien loistoon. Sunnuntain kamppailussa Saint-Etiennea vastaan argentiinalainen syötti kuitenkin joukkueensa kaikki kolme osumaa.
Ramos pääsi tekemään myös tuossa kamppailussa vihdoin debyyttinsä. Espanjalaistoppari on kärsinyt loukkaantumisista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin