HJK hankki huippuvahvistuksen – maajoukkuepuolustaja palaa Suomeen
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien puolustaja Jukka Raitala liittyy Helsingin Jalkapalloklubin riveihin kaksivuotisella sopimuksella.
Raitala, 33, siirtyy HJK:hon Yhdysvaltojen Major League Soccerissa Minnesota Unitedista, jota hän edusti viime kaudella. Viiden MLS:ssä vietetyn kauden lisäksi hän on pelannut ulkomailla myös Saksassa, Espanjassa, Hollannissa, Tanskassa ja Norjassa.
Ammattilaisuransa ensimmäiset vuodet Raitala vietti juurikin HJK:ssa, josta hän siirtyi saksalaiseen Hoffenheimiin vuonna 2009.
Suomen A-maajoukkueessa Raitala on esiintynyt 63 kertaa. Hän oli mukana myös viime kesänä, kun Huuhkajat pelasi historiansa ensimmäisessä arvoturnauksessa, EM-kisoissa.
– Olen äärettömän iloinen sopimuksesta. Tuntuu hyvältä palata Helsinkiin tuttuun seuraan ja ympäristöön. Urheilullisesti nälkä on kova, haluan jatkaa seuran kehittämistä ja tuoda oman kokemukseni sekä arvoni seuraan, Raitala kommentoi HJK:n sivuilla.
– HJK:ssa on jatkuvasti nuoria ja lahjakkaita pelaajia, joiden kanssa pääsee tekemään töitä päivittäin ja puskemaan heitä eteenpäin. Silloin, kun olin itse nuorena täällä, niin täällä oli paljon kokeneita konnia, jotka jaksoivat hengittää niskaan. Olen tosi kiitollinen siitä.
HJK on jo aiemmin vahvistanut Joona Toivion, Arttu Hoskosen, Murilon ja Pyry Soirin siirrot Helsinkiin.
Bolt Arenan hiljentyneillä käytävillä on aistittavissa joulun taikaa. Tuttu hahmo on palannut kotikonnuilleen.
#HJK #Helsinki #OnVainYksiKlubi #jouluntaikaa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu