Joel Pohjanpalo osui jälleen – Rizesporilta lensi kaksi pelaajaa ulos kuumassa ottelussa
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien kärkipelaaja Joel Pohjanpalo viimeisteli kauden viidennen maalinsa Turkin Superliigassa. Rizesporissa pelaava suomalainen teki joukkueensa ainokaisen keskiviikkona Sivassporin vieraana.
Vieraiden urakka vaikeutui huomattavasti, kun Alper Potuk lensi toisen nelivitosen alkuminuuteilla toisella keltaisella kortilla ulos.
Vajaat parikymmentä minuuttia myöhemmin Sivassporin Olarenwaju Kayode vei joukkueensa johtoon. Nigerialaiskärki ehti olla kentällä vain pari minuuttia.
Pohjanpalo toi joukkueensa kuitenkin tasoihin vain muutama minuutti tästä. Fernando Boldrin murtautui pallon kanssa boxiin ja ehti laittamaan pelivälineen matalana maalin edustalle.
Pari ensimmäistä yrittäjää suti ohi pallosta, mutta taustalla odottanut suomalaiskärki ei jatkanut samaa trendiä.
Tiukka laukaus etualakulmaa kohden heti ykkösellä. Kotijoukkueen maalivahti Ali Sasal Vural torjui pallon, mutta viivan väärältä puolelta.
Peliväline ehti ylittää maaliviivan ja Rizespor tuli 1-1-tasatilanteeseen, joka jäi myös kamppailun lopputulokseksi.
Loppu oli kuitenkin kaoottista selviytymistaistelua. Sivasspor vei peliä ja haki aktiivisesti voittoa. Yliajalla myös Baiano Fabricio lensi Rizesporilta ulos.
Taistelu kuitenkin riitti ja Rizespor kampeaa edelleen itseään ylemmäs sarjataulukossa.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho takaisin Real Madridiin? Portugalilaisluotsi kommentoi huhuja
- Kanadan liigassa kekseliäs tuuletus – maalintekijä kaivoi käyntikorttinsa esiin
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin