Lähde: Yhdysvaltalainen superlupaus valitsemassa Bundesliigan – agentti neuvotellut myös Real Madridin kanssa
Yhdysvaltojen MLS-sarjan yksi puhutuimpia pelaajia jo pidemmän aikaa on ollut Ricardo Pepi. Vasta 18-vuotias kärkipelaaja on seuransa FC Dallasin suurimpia tähtiä.
Tällä kaudella hän viimeisteli 31 kamppailussa 13 maalia. Yhdysvaltojen A-maajoukkueessa Pepi on ehtinyt esiintyä seitsemän kertaa ja näissä verkko on heilunut kolmesti.
Edellisen kerran syyskuussa MM-karsintaottelussa Hondurasia vastaan. Pepin siirtoa Euroopan suursarjoihin on pidetty vain ajan kysymyksenä.
Siirtogurunakin tituleerattu toimittaja Fabrizio Romano kertoo omiin lähteisiinsä vedoten, että Saksan Bundesliiga tulisi olemaan yhdysvaltalaisen uusi sarja.
Serie A:n Juventus ja AC Milan ovat olleet 185 senttisen kärkipelaajan kintereillä jo yli vuoden.
Romanon mukaan Pepin agentti on käynyt useita keskusteluja ympäri Eurooppaa. Muun muassa Real Madrid on ollut kiinnostunut nuoresta hyökkääjästä. Myös Valioliigan Wolverhampton haluaa Pepin riveihinsä.
Valinta on kuitenkin kohdistumassa Saksaan. Romanokaan ei osaa mainita joukkuetta, mutta Bayern München olisi varmasti aika turvallinen arvaus.
FC Dallas ja Bayern ovat yhteistyöseuroja jo ennestään. Ricardo Pepi muun muassa harjoitteli müncheniläisten vahvuudessa viime kesänä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa