PSG:n urheilujohtaja kiisti kontaktit Zinédine Zidanen kanssa – ”nerokkaan” Lionel Messin kohdalla ylisanat loppuivat kesken
Kuva: Getty Images
PSG eteni sunnuntaina Ranskan Cupissa 32 parhaan joukkoon, kun se voitti kauden ensimmäisessä cup-ottelussaan viidennen sarjatason Feignies-Aulnoeyn 3-0. Toppari Sergio Ramos palasi jälleen kentille terveyshuoliensa jälkeen ja pelasi ottelussa 45 minuuttia. PSG:n urheilujohtaja Leonardo kommentoi myös espanjalaispuolustajan tilannetta ennen ottelua Europe 1:lle antamassaan pitkässä haastattelussa.
– Emme odottaneet, että olisimme 4-5 kuukautta ilman Ramosta. Tiesimme, että häntä vaivasivat edelleen viime kauden loukkaantumiset, joihin meidän piti sopeutua. On kuitenkin totta, että yllätyksiä on tullut, Leonardo myönsi.
– Nyt hän on kuitenkin aidosti oikealla tiellä. Hänen läsnäolonsa, mentaliteettinsä ja luonteensa puolesta olisi todella tärkeää, että hän on mukanamme kauden jälkipuoliskolla.
PSG pelasi cup-ottelussa ehkä yllättävänkin vahvalla kokoonpanolla, sillä esimerkiksi Kylian Mbappé pelasi täydet minuutit ja teki kaksi joukkueensa maaleista. Lionel Messillä oli kuitenkin lepovuoro. Seitsenkertaisen Ballon d’Or -voittajan kohdalla Leonardolta olivat loppua ylisanat kesken.
– Leo Messin asemasta ei tarvitse keskustella. Jos niin tekee, ei tiedä mitään jalkapallosta. Emme saa epäillä häntä.
– Kun katsoo Messin numeroita, hänen ensimmäiset kuusi kuukauttaan ovat olleet uskomattomia. Hän ja Mbappé ovat olleet osallisina lähes kaikissa joukkueen maaleissa. Hän on ratkaiseva pelaaja, mutta emme esittele häntä jokaisessa ottelussa.
Leonardo sanoo, että Messi tekee PSG:stä kilpailukykyisemmän, vaikka hän ei juoksisikaan samaa määrää metrejä kuin muut pelaajat.
– Kuka on sanonut, että hänen pitäisi juosta 12 kilometriä ottelua kohti? Hän on pelannut 20 vuotta samalla tavalla. Asiat muuttuvat, kun rinnalle tulee uusia pelaajia. Messi on kuitenkin sopeutumiskykyinen, koska hän on nero, ja toisten nerojen täytyy sopeutua häneen.
– Nyt hän on kuitenkin täällä. Hän vietti 20 vuotta yhdessä ja samassa paikassa, ja me toimme hänet tänne kolmessa päivässä. Kolmessa päivässä! Se oli hänelle täysin odottamatonta.
– He, jotka sanovat Messin kävelevän, etsivät ongelmia. Jopa 15 kilometriä otteluissa juokseva Idrissa Gueye kävelee kentällä, Leonardo lisäsi.
Messi on pelannut toistaiseksi PSG:ssä kymmenen Ligue 1 -ottelua, joissa hän on tehnyt yhden ja syöttänyt viisi maalia. Viidessä Mestarien liigan ottelussa maaleja on nyt viisi.
[readmore from=PSG]
PSG:n osalta on liikkunut pitkin kautta huhuja siitä, että valmentaja Mauricio Pochettino korvattaisiin (viimeistään) tulevana kesänä Zinédine Zidanella. Leonardo kuitenkin toppuutteli näitä huhuja.
– Emme ole olleet missään vaiheessa yhteydessä Zidaneen tai kenenkään muuhunkaan valmentajaan. Thomas Tuchelin aikanakaan emme puhuneet kenenkään muun kanssa ennen Pochettinoa. Emme ole ikinä olleet yhteydessä Zidaneen.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa