Suomalaisseuralle taas laajaa näkyvyyttä maailmalla – FC Santa Claus esillä kaikkien tuntemilla sivustoilla

Jos on jokin aika vuodesta, kun suomalainen alasarjaseura saa laajaa kansainvälistä näkyvyyttä maailmalla, niin tietenkin joulu. Onhan Suomi todellinen joulumaa, josta löytyy myös seura FC Santa Claus.
Jo viime vuoden joulun alla FC Santa Claus nousi kunnolla esille, kun BBC kirjoitti rovaniemeläisseurasta sivuillaan ja haastatteli seuran valmennuspäällikköä, saksalaisvalmentaja Ralf Wunderlichia. Tänäkään jouluna ei ”Joulupukin omaa seuraa” ole totisesti maailmalla unohdettu.
FC Santa Clausista ovat julkaisseet artikkelin ainakin suosittu ja laajasti tunnettu siirtomarkkinoihin keskittyvä saksalaissivusto Transfermarkt, suuri espanjalainen urheilulehti AS sekä brittitabloidi Scottish Sun. Lisäksi FC Santa Clausista on julkaistu useita Twitter-postauksia ja blogitekstejä maailmalta.
AS kuvailee jutussaan hyvin tarkasti Napapiirillä sijaitsevan Joulupukin kylän turismipalveluineen ennen kuin pääsee kertomukseen ”kenties ainoasta jalkapalloseurasta, jolla on enemmän faneja ympäri maailmaa kuin omassa maassaan”.
– Joulun henki on sydämissämme joka päivä. Ei meitä ole syyttä valittu maailman onnellisimmaksi maaksi viitenä vuonna putkeen, FC Santa Clausin edustaja Juha Eteläinen sanoo lehdessä.
AS kertoo, kuinka kuudennella sarjatasolla Vitosessa pelaavassa FC Santa Clausissa pelaa pelaajia muun muassa Brasiliasta, Argentiinasta, Itävallasta, Romaniasta, Albaniasta ja Espanjasta. He yhdistävät jalkapallon pelaamisen opiskelujen tai työnsä lomaan.
Espanjan neljännellä sarjaportaalla pelannut Jesús Vicente de Verakin päätti kokeilla jotain uutta ja parantaa englantiaan päätettyään liikunnan alan opintonsa. De Vera muutti Rovaniemelle syyskuun lopussa, työskentelee au pairina ja kuuli sitä kautta FC Santa Clausin olemassaolosta.
– Lapsi, josta huolehdin, pelaa FC Santa Clausin junioreissa ja minut pyydettiin mukaan joihinkin harjoituksiin, De Vera kertoi.
– Taso vastaa Espanjan aluesarjoja. Se on amatöörijoukkue, jonka tarkoituksena on nauttia ja viettää hyviä hetkiä yhdessä.
Jutussa kerrotaan hankien keskellä ja 30 asteen pakkasessa pelattavasta talviturnauksesta sekä ”kuuden kuukauden pre-seasonista”. De Veran mukaan suurin haaste on saada jokaisiin harjoituksiin riittävästi pelaajia.
– Olen huomannut, että se on ystävällismielinen seura, josta pidetään kaupungissa. Yhdessä Joulupukin kanssa pidettävät PR-tilaisuudet ovat tavanomaisia.
Transfermarktin haastattelema Ralf Wunderlich kertoo olevansa ”suuri joulun fani”.
– Minusta ei ole mitään hienompaa kuin vaellella joulumarkkinoilla ja imeä joulukuussa vallitsevaa erityistä tunnelmaa. Vaikka olisi miten huonolla tuulella, tulee joulua ja Joulupukkia ajatellessa silmänräpäyksessä taas hyvälle tuulelle. On hemmetin hienoa saada sanoa, että saan tehdä töitä Joulupukille, ja se on jopa totta, berliiniläissyntyinen Wunderlich totesi.
Wunderlich sanoo viihtyvänsä ”altavastaajaroolissa”. Hänelle valmentajana tärkeintä on hauskuus jalkapallossa – sitä kautta syntyy myös motivaatio, tosissaan ottaminen ja yksilöiden kehittyminen.
– Ensimmäinen ohjeeni täällä oli: ilo, hauskanpito ja virheet pelissä ovat sallittuja, stressi, pelko ja paineet kiellettyjä. Missä vain pelaammekaan, haluamme pitää hauskaa yhdessä, 44-vuotias Wunderlich korosti.
Pitkään Suomessa viihtynyt Wunderlich sanoo yllättyneensä FC Santa Clausin suosiosta maailmalla.
[readmore from=Santa-Claus]
– Saamme päivittäin haastattelupyyntöjä. Meiltä kysellään pelipaitoja, huiveja ja T-paitoja. Seuraamme rakastetaan melkein kaikkialla maailmassa.
– Suomessa meihin suhtaudutaan sen sijaan tavallisena vastustajana ja kilpailijana, ei Joulupukin seurana. Koska suomalaisessa jalkapalloilussa ei liiku suuria rahoja, keskittyy jokainen seura todennäköisesti ensisijaisesti itseensä.
The Scottish Sunissa käydään muiden sivustojen tavoin FC Santa Clausin perustietoja läpi. Otsikko on luonnollisesti tabloidien henkeen sopivaa sanaleikittelyä ”Yule never walk alone”, viitaten jouluun ja muun muassa Liverpoolin ikoniseen kannatuslauluun ”You’ll never walk alone”.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”