Syvästi pettynyt Robert Taylor ei halunnut ampua kohtalokasta rankkaria: ”Minulla ei ollut itseluottamusta”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien 27-vuotias keskikenttäpelaaja Robert Taylor pelasi kokonaisuudessaan hyvän kauden Norjan Eliteserienissä. Taylor oli joukkueensa SK Brannin ehdoton luottopelaaja, kellottaen joukkueestaan toiseksi suurimmat peliminuutit kauden aikana. Kun maalit ja syötöt lasketaan yhteen, oli hän myös joukkueen tehokkain. 27 sarjaottelun saldona oli kuusi tehtyä maalia ja yhdeksän maalisyöttöä.
Kausi kuitenkin päättyi suomalaisen kannalta surkeasti, sillä Taylor epäonnistui ratkaisevassa rankkarissa keskiviikkona pelatussa Norjan pääsarjakarsinnassa, kun Brann joutui luovuttamaan sarjapaikkansa FK Jerville erittäin dramaattisessa ottelussa. Pääsarjasta putoaminen oli Taylorin uralla jo kolmas, sillä hän koki saman kohtalon myös JJK:ssa vuonna 2013 ja Tromsøssä vuonna 2019.
Taylor oli ampunut sarjakauden otteluissa kaikkiaan kolme rankkaria. Näistä vain yksi oli mennyt maaliin. Suomalainen myönsikin ottelun jälkeisessä haastattelussa, ettei olisi halunnut ampua pilkkua rangaistuspotkukilpailussa. Lopulta oli pakko, sillä ratkaisua jouduttiin hakemaan yhdeksännestä parista.
Brann ei voi tosin rankkariosaamisella muutenkaan ylpeillä. Joukkue oli onnistunut sarjakauden rankkareissaan vain 25-prosenttisesti (1/4), ja tulos vain heikkeni, kun Bård Finne ja Mathias Rasmussen hassasivat pilkkunsa Jerv-ottelun varsinaisella peliajalla.
– Meillä on muita, jotka ovat paljon minua parempia rankkareissa. Tunsin itseni todella väsyneeksi. Sanoin valmentajille, että olisi parasta, etten olisi ensimmäisten vetäjien joukossa. Selvästi olisi ollut parempi, etten olisi ampunut rankkaria lainkaan, 120 minuuttia kentällä huhkinut Taylor sanoi VG:lle.
– Olin hermostunut. Päässäni pyöri kaikenlaisia ajatuksia.
Brannin valmentaja Eirik Horneland kertoi, että Taylorin oli alun perin tarkoitus vetää ensimmäisten laukojien joukossa, mutta väsymyksen takia hänet siirrettiin jonossa eteenpäin.
– Hän ei olisi jaksanut ampua rankkaria, mutta lopulta hänen oli pakko. Sellaista jalkapallo on, Horneland totesi.
– Ei sellaista toivoisi, mutta lopulta vetäjät pitää lähettää pallolle. Hyviä rankkareita oli uskomattoman paljon. Jotkut epäonnistuvat, ja tänään se oli Robert.
Eliteserieniin nousseen FK Jervin sankari oli maalivahti Øystein Øvretveit, joka torjui pelissä kaikkiaan neljä rankkaria – kaksi varsinaisella peliajalla ja kaksi rankkarikisassa. Øvretveit kertoi toivoneensa, että Taylor vetäisi.
– Olin katsonut hänen rankkareitaan, ja toivoin, että hän olisi ampunut pilkun ottelussa. Kun hänen vuoronsa tuli, olin melko varma, ettei hän yrittäisi ampua sinne, mihin vetämällä hän oli epäonnistunut kaksi edellistä kertaa. Ja se oli oikea arvaus.
Eurosportin TV-haastattelussa Taylor oli myös ymmärrettävästi erittäin pettynyt.
[readmore from=Taylor-Robert]
– En tiedä, mitä sanoa, Taylor aloitti.
– En halunnut ampua rankkaria, mutta sitten kaikki muut tekivät maalin, joten minun piti mennä laukomaan. Totta puhuen minulla ei ollut tarpeeksi itseluottamusta kauden aiempien rankkarieni jälkeen, joten koen olevani vastuussa tästä tappiosta. Todella, todella paljon vastuussa.
Taylorin sopimus Brannin kanssa kattaa vielä ensi kauden, mutta lienee perusteltua olettaa, että nyt edessä on uuden seuran etsintä, sillä Norjan toiselle sarjatasolle suomalainen on taatusti ”liian hyvä”. Vielä heti pelin jälkeen Taylor ei ymmärrettävästi osannut jatkosuunnitelmistaan sanoa, vaan totesi vain ”yrittävänsä päästä ensin hotellille”.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen