Bayern-johto vahvisti: luottopelaaja lähtee seurasta kesällä ilmaiseksi
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin urheilujohtaja Oliver Kahn vahvisti seuran lehdistötilaisuudessa keskiviikkona huhut, joista jo tiistaina kirjoitimme: luottopuolustaja Niklas Süle ei allekirjoita seuran tarjoamaa jatkosopimusta vaan vaihtaa kauden päätteeksi toiseen joukkueeseen.
– Neuvottelut Sülen kanssa venyivät pitkiksi. Teimme hänelle tarjouksen, mutta hän ei hyväksynyt sitä, Kahn sanoi lehdistölle uutistoimisto DPA:n mukaan.
Sülelle tarjottiin tiettävästi noin kymmenen miljoonan euron vuosipalkkaa.
26-vuotiaan Sülen sopimus päättyy tähän kauteen, joten hänestä ei tarvitse maksaa minkäänlaista siirtokorvausta. 195-senttinen Saksan A-maajoukkuepuolustaja on pelipaikallaan maailman parhaimmistoa ja tarjouksia tulee luultavasti satelemaan. Muun muassa Barcelonan on kerrottu olevan Sülestä kiinnostunut, mutta kilpailua tulee luultavasti ainakin Valioliigasta.
Bayern München maksoi kesällä 2017 Sülestä Hoffenheimille 20 miljoonan euron siirtokorvauksen. Hän on pelannut Bayernissa kaikkiaan 158 ottelua, joissa maaleja on kertynyt kuusi ja maalisyöttöjä neljä. Tälläkin kaudella Süle on kuulunut terveenä ollessaan useimmiten Bayernin avauskokoonpanoon.
[readmore from=Sule-Niklas]
Kahnin mukaan Bayern on etsinyt jo jonkin aikaa vaihtoehtoja keskuspuolustukseen Sülen korvaajaksi. Kahn muistutti, että nykyisestä joukkueesta Lucas Hernández ja Benjamin Pavard voivat pelata myös toppareina, mutta todennäköisempää on, että Bayern värvää uuden puolustajan.
Huhuissa esillä ovat olleet muun muassa Chelsean Antonio Rüdigerin ja Andreas Christensenin nimet. Molemmat ovat kesällä Sülen tavoin vapaita agentteja.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran