Chelsea ja Tottenham olivat valioliigaottelussaan maalittomassa tasatilanteessa, kun toinen jakso oli alkamaisillaan.

Yksi tuhlareista ottelussa on ollut Bluesin Romelu Lukaku. Belgialaisen maalijyvä on ollut jo tovin kateissa.

Samaan aikaan on menossa Serie A -ottelu Empolin ja AS Roman välillä. Chelsea-kytkös on vahva; roomalaisia luotsaa tätä nykyä José Mourinho – jonka matka kiersi ennen ikuiseen kaupunkiin menoa myös Tottenhamin kautta.

Tätä kirjoitettaessa Roma johtaa ottelua jo 3-0. Ensimmäisen osuman, joka siis toistaiseksi on ottelun voittomaali, iski Chelsea-kasvatti Tammy Abraham. 24-vuotias ei Frank Lampardin managerijakson jälkeen tuntunut saavan peliminuutteja seurassa, ja päätyi lopulta siirtymään Serie A -seuraan viime kesänä. Chelsea nettosi siirrosta 40 miljoonaa euroa – ja päätyi maksamaan Lukakusta jopa 113 miljoonaa euroa.

Tilanne Lontoon paikallispelissä on nyt 1-0, Hakim Ziyechin onnistuttua unelmavedossaan takakulmaan.

Lukaku on tehnyt tällä kaudella Valioliigassa viisi maalia, Abraham Serie A:ssa kahdeksan.

Päivitys: Chelsea johtaa otteluaan 2-0 tunnin pelin jälkeen, AS Roma puolestaan puoliajalla jopa 4-0. Sen paremmin Lukaku kuin Abraham eivät ole aiemmin kirjoitetun jälkeen osuneet.