Chelsean entistä manageria syytetään seksuaalisesta häirinnästä – lukuisat naiset kertoivat valmentajan törkeästä käytöksestä TV-ohjelmassa

Chelsean entistä päävalmentajaa Avram Grantia syytetään seksuaalisesta härinnästä, kertoo Times of Israel.
Monet naiset kertoivat israelilaisella tv-kanavalla tutkivan journalismin Exposure-ohjelmassa, kuinka Grant, 67, käytti asemaansa hyväkseen yrittäessään pakottaa heitä seksuaalisiin tekoihin.
Lähes tunnin ajan kuulluissa todistuksissa toistui kertomus vaikutusvaltaisesta miehestä, joka tarjoutui edistämään nuorten naisten uraa seksiä vastaan ja painosti heitä, kunnes he antautuivat.
Eräs nainen kertoi, että kesäkuussa 2020 Grant kutsui hänet asunnolleen Tel Aviviin tarjoutuen auttamaan häntä työnhaussa.
– Hän sanoi minulle: ”Tee olosi mukavaksi, riisu vaatteesi.” Luulin, että hän vitsaili. Istuin kaukana hänestä, sohvan reunalla. Hän pyysi minua lähemmäs ja yritti halata minua, tarttui minuun eikä päästänyt irti”, kertoi nainen, joka oli tuolloin 22-vuotias.
– Tunsin oloni epämukavaksi, hän laittoi kätensä reidelleni, ja muistan, että siirsin hänen kätensä välittömästi. Muutaman sekunnin puhumisen jälkeen hän tarttui minua kaulasta, ikään kuin kuristaisi minua, käänsi pääni häntä kohti ja hän yritti suudella minua väkisin.
Nainen kertoi, että Grant kieltäytyi päästämästä häntä lähtemään ja painosti häntä jäämään yöksi.
– Minulla ei ollut rohkeutta sanoa hänelle ei.
Naisen mukaan Grant yritti sitten uudelleen, otti naisen käden ja laittoi sen jalkoväliinsä, minkä jälkeen nainen meni kylpyhuoneeseen ja alkoi itkeä. Kun nainen lopulta meni nukkumaan erilliseen makuuhuoneeseen, hän heräsi kertomansa mukaan seuraavana aamuna siihen, että Grant piti paljastunutta penistään hänen päänsä yläpuolella.
Exposure-ohjelman toimittajan Haim Etgarin mukaan monet Grantia vastaan puhuneista todistajista ovat tunnettuja toimittajia. Valituksen tekijöiden henkilöllisyys ja osa äänistä oli salattu. Naiset sanoivat pelkäävänsä seurauksia uralleen, jos he kertoisivat asiasta.
Useat sanoivat, että he eivät päässeet ammattimielessä tapaamaan Grantia torjuttuaan tämän lähentelyt. He sanoivat myös, että hänen käytöksensä oli avoin salaisuus alalla.
Etgar sanoi, että ohjelman tutkimusten aikana hän ja edustamansa tv-kanava joutuivat ”massiivisen painostuksen” kohteeksi Grantin yhteistyökumppaneiden taholta, jotka uhkasivat tekijöitä oikeustoimilla ja yrittivät mustamaalata ohjelmaan ilmoittautuneita naisia.
Grant ei kiistänyt syytöksiä, vaan sanoi, että kaikki hänen aiheuttamansa haitat olivat tahattomia.
– Olen aina pyrkinyt elämässäni, niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin, menestyksen ja saavutusten ohella asettamaan etusijalle ihmisenä olemisen ja kunnioittamaan jokaista naista tai miestä, olivatpa he keitä tahansa, sanoi Grant Times of Israelin mukaan.
– Olen ihmisläheinen ihminen, ystävyyssuhteiden mies. Ja vuosien varrella olen ylläpitänyt suhteita naisiin. Kaikissa näissä suhteissa olen yrittänyt kovasti kohdella heitä kunnioittavasti ja ystävällisesti, enkä ole koskaan aikonut käyttäytyä epäreilusti tai millään tavalla vahingoittaa ketään naista. Kuka tahansa, joka on tuntenut olonsa epämukavaksi tai loukkaantunut minusta, kadun sitä ja pyydän sydämeni pohjasta anteeksi.
Kotimaassaan Israelissa erittäin tunnettu Grant nousi kansainväliseen tietoisuuteen kaudella 2007-08, kun hän siirtyi Chelsean manageriksi ja johdatti lontoolaiset Mestarien liigan loppuotteluun. Hän valmensi Valioliigassa myös West Hamia ja Portsmouthia, ja maajoukkuepuolella hänet on nähty Israelin ja Ghanan peräsimessä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Mitä ihmettä: Norja takoi 11 maalia MM-karsintaottelussa – Erling Haaland mukana seitsemässä osumassa
- Fifa-pomo vakuuttaa: Iran mukana MM-kisoissa 2026 jännitteistä huolimatta
- Pikkuhuuhkajat murskasi jälleen EM-karsinnoissa – maaliero kahden ottelun jälkeen 12–0
- Raivo repesi Ruotsissa surkeista tuloksista: ”Mikä h*lvetti on ongelmana?”
- Sylkemisvälikohtaus paisuu skandaaliksi – Luis Suarezille lisää pelikieltoa
- Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka jatkuu illalla – Mika Lehkosuo kertoi, millainen joukkue asettuu vastaan
- Ruotsi koki nöyryyttävän tappion MM-karsinnoissa – valmentaja suuttui: ”Tämä ei ole ok”
- Lehti: Polvensa venäyttänyt Lukas Hradecky joitain viikkoja sivussa pelikentiltä
- Italia hirvittävässä trillerissä – Ruotsille jäätävä fiasko
- Käsittämätön tilasto: MM-kisoihin hurjalla saldolla
- Mitä ihmettä: Norja takoi 11 maalia MM-karsintaottelussa – Erling Haaland mukana seitsemässä osumassa
- Käsittämätön tilasto: MM-kisoihin hurjalla saldolla
- Tässä on Leverkusenin uusi päävalmentaja
- Raivo repesi Ruotsissa surkeista tuloksista: ”Mikä h*lvetti on ongelmana?”
- Pikkuhuuhkajat murskasi jälleen EM-karsinnoissa – maaliero kahden ottelun jälkeen 12–0
- Sylkemisvälikohtaus paisuu skandaaliksi – Luis Suarezille lisää pelikieltoa
- Lehti: Polvensa venäyttänyt Lukas Hradecky joitain viikkoja sivussa pelikentiltä
- Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka jatkuu illalla – Mika Lehkosuo kertoi, millainen joukkue asettuu vastaan
- Fifa-pomo vakuuttaa: Iran mukana MM-kisoissa 2026 jännitteistä huolimatta
- Ruotsi koki nöyryyttävän tappion MM-karsinnoissa – valmentaja suuttui: ”Tämä ei ole ok”