Christian Eriksen palaamassa pelikentille – toinen sydänkohtauksen kentällä saanut ex-pelaaja epäileväinen: ”Tuota on vaikea ajatella..”
Christian Eriksenin on määrä palata tuota pikaa pelikentille.
The Athleticin mukaan Eriksen neuvottelee parhaillaan Valioliigassa pelaavan Brentfordin kanssa loppukauden mittaisesta sopimuksesta. Lue lisää täältä.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on ollut yli puolen vuoden ajan sivussa pelikentiltä. Eriksenin sydän pysähtyi viime kesäkuussa Tanskan ja Huuhkajien välisessä EM-kisaottelussa.
Eriksen ja Internazionale purkivat sopimuksensa joulukuussa, sillä Eriksen ei saa pelata sydämentahdistimen kanssa Italiassa.
Fabrice Muamba koki aikoinaan samanlaisen kohtalon. Muamba sai 23-vuotiaana sydänkohtauksen Boltonin ja Tottenhamin välisessä FA Cupin ottelussa. Muamban sydän oli pysähtynyt peräti 78 minuutin ajan. Lopulta elvytys onnistui ja Muamba palasi elävien kirjoihin, mutta pelaajaura päättyi siihen.
– Sellaisena ihmisenä, jonka sydän pysähtyi 78 minuutiksi, minun on vaikea ajatella Eriksenin pelaavan jälleen. Jos Eriksenin lääkintätiimi on sanonut hänelle, että voit palata pelikentille, toivotan hänelle vain onnea. Luotan siihen, että hän on ammattilaisten käsissä, mutta minulle tuon ajatteleminen on vaikeaa, Muamba viittasi Eriksenin paluuseen.
– Hän sai nopeasti tehokasta apua. Eriksen oli jo tajuissaan, kun hänet kannettiin paareilla ambulanssiin. Kenties se on yksi syistä, miksi hän voi palata pelikentille. Minulle se ei ollut koskaan vaihtoehto, Muamba totesi The Timesin haastattelussa.
Lähde: AS
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla