Tanskalaistähti Christian Eriksen on valmis palaamaan joukkueharjoittelun pariin tässä kuussa, sanoo hänen agenttinsa Martin Schoots.

Eriksen, 29, ei ole pelannut minuuttiakaan sen jälkeen, kun hän sai sydänkohtauksen viime kesänä EM-kisaottelussa Suomea vastaan.

[readmore from=Eriksen-Christian]

Tanskalaistaiturille asennettiin rytmihäiriötahdistin, minkä takia hän ei voinut jatkaa uraansa Internazionalessa, koska Italiassa ei saa pelata tahdistimen kanssa. Eriksen ja Inter purkivat sopimuksensa viime kuussa.

Eriksen on harjoitellut henkilökohtaisen valmentajan kanssa entisen seuransa Odense Boldklubin harjoituskeskuksessa, mutta hän on yhä ilman seuraa. Tanskalaistähteä edustavan Schootsin mukaan hänen asiakkaansa on kuitenkin valmis palaamaan pian tositoimiin.

– Christianilla menee todella hyvin, kommentoi Schoots Daily Mailille.

– Hän kävi kaikissa tarkastuksissa juuri ennen joulua, ja tulokset olivat niin hyvät, että odotamme hänen osallistuvan ryhmäharjoitteluun joukkueen kanssa myöhemmin tammikuussa. Haluaisin kuitenkin mieluummin, että Christian puhuisi tästä itse, ja hän tekee sen hyvin pian.

– Christian on todella kunnianhimoinen. Italia on yksi ainoista maista, joissa on tällaisia säännöksiä. Muissa maissa tilanne on hyvin erilainen. Hänen sopimuksensa Interin kanssa on purettu, ja nyt voimme katsoa eteenpäin.

Eriksen on Interin lisäksi edustanut ammattilaisurallaan myös Tottenhamia ja Ajaxia. Daily Mailin mukaan Erikseniä kohtaan on ollut kiinnostusta etenkin Tanskasta, Hollannista ja Englannista.