HBL: Carljohan Eriksson muutti Skotlantiin, futiskamat eivät – Antti Niemi hääri siirron takapiruna
Kuva: Juha Tamminen
Yksi tammikuun siirtoikkunan merkittävimmistä suomalaissiirroista tapahtui loppiaisena, kun Skotlannin pääsarjaseura Dundee United tiedotti tehneensä Huuhkajien maalivahtikolmikkoon kuuluvan Carljohan Erikssonin kanssa 2,5-vuotisen sopimuksen. 26-vuotiaan Erikssonin sopimus Mjällbyn kanssa päättyi, joten hän vaihtoi seuraa vapaana agenttina. Eriksson pelasi Mjällbyssä kolme kautta.
Täysin ongelmitta ei Skotlantiin muutto tapahtunut. ”Saku” Eriksson kertoi Hufvudstadsbladetin haastattelussa, että hänen matkalaukkunsa ei koskaan saapunut matkalaukkuhihnalle, joten tärkeimmät tavarat antoivat odottaa itseään. Laukussa olivat myös Erikssonin futiskamat, joten töiden aloittaminen hieman mutkistui. Muuten byrokratia on luistanut, eikä työluvan odottelusta vaikuta tulevan tällä kertaa pitkää.
– He sanoivat, että prosessini on ollut helpoin ja sujuvin kenenkään ei-Isosta-Britannista tulevan kohdalla, Eriksson sanoi HBL:lle.
Dundee United osoitti kiinnostustaan Erikssonia kohtaan jo muutaman kuukauden ajan. Taustatietoja kyseltiin myös muun muassa A-maajoukkueen maalivahtivalmentaja Antti Niemeltä, joka pelasi Skotlannissa (Rangersissa ja Heartsissa) vuosina 1997-2002.
– He tekivät taustatyönsä todella huolellisesti. Muitakin minusta kiinnostuneita seuroja oli, mutta mikään ei vaikuttanut yhtä vakavalta kuin Dundee United. Täällä on todella kysyntää minun palveluksilleni, Eriksson jatkoi.
Erikssonin kohdalla pidettiin ruotsalaismedian huhuissa mahdollisena myös siirtoa Allsvenskanin sisällä. Svenska Ylen haastattelussa hän kuitenkin kertoi, että jonkinasteista kiinnostusta häntä kohtaan ilmaistiin Norjasta, Tanskasta, Kreikasta ja Puolasta. Dundee Unitedin pyrkimykset olivat kuitenkin totisimpia, rooli houkutteleva ja muutenkin kokonaispaketti paras.
[readmore from=Eriksson-Carljohan]
Eriksson piti tärkeänä sitä, että hän pääsee uudessa seurassaan myös pelaamaan. Dundee Unitedin ykkösvahti on ollut pidempään 29-vuotias sveitsiläinen Benjamin Siegrist, joka valittiin viime kaudella joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Siegristin sopimus kuitenkin päättyy tähän kauteen, ja Daily Mailin mukaan Skotlannin Valioliigan puolustava mestari Rangers on lähellä kesällä voimaan astuvaa esisopimusta Siegristin kanssa.
– Tämä on hyvä liiga, muttei mikään Valioliiga tai Bundesliiga. Paremmassa sarjassa olisin saattanut olla kolmos- tai nelosvaihtoehto, ja tässä vaiheessa uraa on tärkeintä tuntea, että on aito mahdollisuus saada pelata. Minusta tuntuu siltä, että Dundee Unitedissa se mahdollisuus on, Eriksson lisäsi HBL:lle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa