Juventus ottaa konkreettiset keinot käyttöön kulujen leikkaamisessa – seurauksena tähtien pikapako?
Kuva: Getty Images
Serie A: n entinen yksinvaltias Juventus on monenasteisissa ongelmissa. Kentän puolella Scudettojen nosteluun tottuneen seuran miesten edustusryhmä on sarjataulukossa 22 pelaamansa ottelun jälkeen sijalla viisi, yhdeksän pistettä ottelun vähemmän pelanneesta kärkijoukkue Internazionalessa.
Akuuttia sarjasijaa isompi ongelma on talouspuoli, jonka kanssa toki kamppailee lähes jokainen (suur)seura ympäri maailmaa. Kuluja vähentääkseen Vanha Rouva on tietojen mukaan ottamassa käyttöön kovat keinot.
Italialaislähteiden mukaan seura on leikkaamassa 15 prosenttia niiden pelaajien palkoista, joiden sopimus päättyy ensi kesänä. Tällaisia pelaajia Juven riveissä on kuusi; Paulo Dybala, Juan Cuadrado, Federico Bernardeschi, Mattia De Sciglio, Mattia Perin ja Carlo Pinsoglio.
Listan nimistä Dybala on ollut viime aikoina siirtohuhujen kohteena. Nyt tiedot kuitenkin kertovat argentiinalaisen olevan jatkamassa torinolaisten riveissä. Hänen nykyinen sopimuksensa on vuodessa 7,3 miljoonan euron arvoinen, ja jatkon kerrotaan olevan mallia 10 miljoonaa euroa per vuosi. Tämän uskotaan kuitenkin muuttuvan, seuran ja pelaajan edustajien jatkaessa neuvottelujaan helmikuussa.
Juventuksen toimitusjohtaja Maurizio Arrivabene uskoo ettei hätää sopimusasioiden kanssa ole.
– Kyse ei ole vain Dybalasta, vaan myös Cuadradon, Perinin, Euroopan mestari Bernardeschin ja De Sciglion sopimuksista pitää neuvotella. Meillä tulee olemaan aikaa sopia asioista kaikkien kanssa.
Miten tiedot palkkaleikkurista sitten vaikuttavat talven siirtoikkunan aikana sellaisiin pelaajiin, joiden katse saattaa olla jatkossa Juventus-leirin rajojen ulkopuolella, jää arvattavaksi.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
- MM-kisatähti kiistää kidnappausväitteet
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin

- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla