Gianluca Scamacca on siirtymässä kesällä Internazionaleen, kertoo Gianluca Di Marzio.

Di Marzion mukaan Inter aikoo sopia siirron yksityiskohdat Sassuolon kanssa jo keväällä, jotta siirto voidaan toteuttaa heti kesän siirtoikkunan alussa.

Hiljattain 23 vuotta täyttänyt Scamacca on viimeistellyt kuluvalla kaudella yhdeksän maalia Serie A:ssa. Scamacca nousi syksyllä myös Italian A-maajoukkueeseen.

Inter hakee itselleen ensi kaudeksi uutta hyökkääjää ja valinta on kohdistunut Scamaccaan. Scamacca herätti aiemmin muun muassa Juventuksen kiinnostuksen, mutta torinolaisjätti päätyi hankkimaan Dušan Vlahovićin Fiorentinasta noin 75 miljoonalla eurolla.

Myös AC Milanin kerrotaan olevan kiinnostunut Scamaccasta, mutta kärki siirtyy ennemmin Interin riveihin.

Sassuolon odotetaan haluavan pelaajastaan noin 40 miljoonaa euroa. Inter pitää kyseistä summaa merkittävänä ja olisi halukas antamaan Sassuololle muutaman nuoren pelaajansa pienentääkseen Scamaccan siirtosummaa.

Inter on valmis tarjoamaan Scamaccalle noin 2,5 miljoonan euron nettopalkkaa.

Lähteet: Gianluca di Marzio, Calciomercato