Sport Bild: Koko uransa Bayern Münchenissa pelannut saksalaistähti Valioliigaan?
Maailmanmestari, kaksinkertainen Mestarien liigan voittaja ja kymmenkertainen Saksan mestari. Meriittilista on pitkä ja sinne voisi lisätä myös MM-kisojen maalikuninkuuden ja yhteensä peräti 610 ottelun mittainen ura samalle seuralle.
Thomas Müllerilla on hämmentävää kyllä silti ikää vain 32 vuotta. Bayern Münchenin tähtipelaaja ponnahti pinnalle jo nuorena. Sitä ennen tämä oli kulkenut polun saksalaisjätin nuorisojoukkueista kakkosjoukkueeseen ja siitä edustukseen.
Bayern on tällä hetkellä maailman ehdottomasti parhaita joukkueita. Müller on pelannut myös mahtavaa kautta. Kokenut saksalaishyökkääjä on 20 Bundesliiga-ottelussa tehnyt kuusi maalia ja syöttänyt hurjat 18.
Sport Bildin tietojen mukaan kaksi Englannin Valioliigan joukkuetta valmistelevat tarjousta saksalaisesta. Tämän sopimus päättyy kesällä 2023.
Müncheniläisten politiikkaan on jo pitkään kuulunut, että yli 30-vuotiaille pelaajille ei tarjota kuin maksimissaan vuoden mittaisia jatkosopimuksia.
Lähteen mukaan ainakin Everton ja Newcastle aikovat tehdä Bayernille tarjouksen Müllerista tulevana kesänä.
Saksalaismedian mukaan pelaaja itsekään ei ole enää tyrmännyt seurasta lähtemistä ja uusien haasteiden kokemista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii

- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken