20-vuotias Malick Thiaw teki viime kaudella vakuuttavan läpimurtonsa ammattilaiskentillä. Thiaw pelasi Schalken paidassa 19 ottelua Saksan Bundesliigaa, ja nousi etenkin kevätkaudella joukkueessaan luottopelaajan rooliin.

Joukkueena Schalken kausi oli kuitenkin surkea, ja seura putosi kauden päätteeksi pääsarjasta. 191-senttisen Thiawin luottamukselle sarjatason vaihtuminen on kuitenkin tehnyt hyvää, sillä peliaika 2. Bundesliigassa on ollut rajatonta. Thiaw on pelannut Schalken avauskokoonpanossa kauden kaikissa 20 sarjaottelussa, ja pelannut yhtä vaille jokaisessa myös täydet minuutit.

Schalke taistelee noususta takaisin Bundesliigaan ja on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä. Nuori topparilupaus Thiaw on kuitenkin joukkueen tärkeimpiä ”kauppatavaroita”. Transfermarkt arvioi Thiawin markkina-arvoksi viisi miljoonaa euroa. Hänen sopimuksensa ulottuu kauteen 2024. Thiawin markkina-arvo on kaikkien 2. Bundesliigan pelaajien vertailussa sarjan suurin.

Vaikka Schalken sarjanousu ei toteutuisikaan, voi Thiaw palata pääsarjatasolle jo aiemmin, ja kenties vieläkin valovoimaisempaan seuraan. Muun muassa Sky Sport Italia ja siirtoekspertti Fabrizio Romano kertovat, että AC Milan harkitsee Thiawia yhtenä vaihtoehtoisena hankintana vielä tammikuun siirtoikkunan aikana.

[readmore from=Thiaw-Malick]

Milanin urheilujohtaja Paolo Maldini etsii seuraan nuorta topparia, joka voisi vahvistaa joukkuetta usean vuoden ajan eikä ainoastaan paikata Simon Kjaeria tämän loukkaantumispoikkaolon aikana. Thiawin uskotaan sopivan tähän profiiliin. Neuvottelut ovat kuitenkin vasta alkuvaiheessa, ja Schalken ja Milanin näkemykset siirtokorvauksesta ovat toistaiseksi kaukana toisistaan.

Yksin Milan ei Thiawia tavoittele, vaan myös Liverpoolin kerrotaan seuraavan häntä tarkkaan. Tästä kertoo muun muassa Sky Italian toimittaja Manuele Baiocchini.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
AC Milan are considering young talents and potential opportunities as new centre back. Schalke defender Malick Thiaw’s one of the names in the list for the final days of the window, per @ManuBaio on @SkySport. 🇩🇪 #ACMilan

Not easy negotiation with Schalke - but he’s in the list.

Malick Thiawin äiti on suomalainen, ja sekä Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva että Pikkuhuuhkajien valmentaja Juha Malinen ovat käyneet hänen kanssaan keskusteluja Suomen edustamisesta maajoukkuetasolla. Toistaiseksi Thiawin valinta on kuitenkin ollut hänen synnyinmaansa Saksa, jonka paidassa hän on pelannut kuusi alle 21-vuotiaiden maaottelua, ja tehnyt niissä kaksi maalia. A-maajoukkuetasolla Thiawin edustusoikeus ei ole kuitenkaan vielä lukittunut.