Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan

KuPS ja Ilves pelasivat torstai-iltana Konferenssiliigan toisen karsintakierroksen avausottelunsa.
KuPS isännöi norjalaista Tromsø IL:ää ja Ilves haastoi Tampereella itävaltalaisen Austria Wienin.
KuPS lähti Tromsø-ottelupariin varsin selvänä altavastaajana. Se näkyi kentällä ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tromsø hallitsi pelitapahtumia ja kontrolloi peliä. Tromsø kykeni luomaan yhden huippupaikan, mutta Lasse Nordåsin viimeistely-yritys pysähtyi hyökkääjän kompastuttua juuri ennen laukausta.
KuPS paransi peliesitystään avausjakson viimeisen vartin aikana, mutta todelliset maalipaikat loistivat poissaolollaan. Nordås iski toisen jakson alussa ottelun ainoan maalin ja Tromsø vei avausosan nimiinsä maalein 1-0. Otteluparin jälkimmäinen osa pelataan ensi viikon torstaina Norjassa.
Ilves lähti ottelupariinsa niin ikään altavastaajana, mutta se ei näkynyt sen suuremmin kentällä. Ilves kykeni pistämään kampoihin Austria Wienille ja kaatoi itävaltalaiset avausosassa 2-1.
Loistavaa kautta pelaava Santeri Haarala vei Ilveksen johtoon 51. minuutilla. Haarala riisti pallon, karkasi vieraiden puolustukselta ja viimeisteli pallon varmasti Austria Wienin verkkoon. Vaihdosta kentälle tullut Roope Riski vei Ilveksen kahden maalin etumatkalle hetki ennen täyttä aikaa. Riski juoksi puolustajien taakse, kiersi maalivahdin ja laukoi pallon tyhjään maaliin. Lucas Galvão vastasi Austria Wienin ainokaisesta lisäajalla. Ilveksen ja Austria Wienin välisen otteluparin toinen osa pelataan ensi viikon keskiviikkona.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan