Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
Ossi Virta liittyy KTP:n edustusjoukkueen valmennustiimiin.
KTP tiedotti Virran loppukauden mittaisesta sopimuksesta tiistai-iltana. KTP on Virralle tuttu seura, sillä helsinkiläislähtöinen valmentaja työskenteli KTP:ssa vuodet 2016-21.
Virta, 37, työskenteli noin puolitoista vuotta HJK:n valmennustiimissä ennen kuin sopimus purettiin joulukuussa 2024.
Virta toimi viime kaudella hetken aikaa HJK:n nimellisenä päävalmentajana, kun päävalmentajaksi palkatulta Ferran Sibilalta puuttui tarvittavat valmentajalisenssit. Sibila sai potkut jo alkukaudella ja sen jälkeen Virta siirrettiin katsomovalmentajaksi.
Virrasta tulee KTP-luotsi Jonas Nyholmin apuvalmentaja.
– Fiilikset ovat mahtavat! Vietin Kotkassa viisi vuotta ja siitä muodostui minulle toinen koti. Viimeisellä kaudella nousimme Veikkausliigaan ja nyt edessä on uudenlainen, erittäin kova, mutta ehdottomasti saavutettavissa oleva tehtävä: säilyä Veikkausliigassa. Omassa roolissani teen kaikkeni auttaakseni joukkuetta ja seuraa saavuttamaan tämän tavoitteen, Virta totesi KTP:n tiedotteessa.
– Totta kai päävalmentaja Jonas Nyholm päättää viime kädessä millaisen roolin saan ja miten se muotoutuu, mutta ensimmäisissä keskusteluissa olemme puhuneet siitä, että pystyn kehittämään erityisesti joukkueen pallollista pelaamista harjoituskentällä.
KTP on parhaillaan viimeisellä sijalla Veikkausliigassa. Matkaa karsijan paikalla olevaan AC Ouluun on kaksi pistettä.
LUE MYÖS
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé