”Turvamiehesi eivät sinua pelasta” – Serie A -seuran faneilta törkeitä uhkausviestejä tähtipelaajalle tulevan siirron alla
Kuva: Getty Images
Kerroimme aiemmin tiistaina, että tammikuun siirtoikkunan toistaiseksi rahakkain siirto on lähellä varmistua tänään, sillä Fiorentinan maalitykki Dusan Vlahovicin uumoillaan olevan jo hyvin lähellä siirtoa Juventukseen. Siirtosumma noussee yli 60 miljoonan euron.
Nuorta serbikärkeä ovat tavoitelleet myös Valioliigan Arsenal ja Newcastle, mutta mediassa olleiden tietojen mukaan Vlahovic ei edes kuunnellut niiden tarjouksia, sillä hän haluaa siirtyä nimenomaan Juventukseen.
Jotkut Fiorentinan ultra-kannattajat eivät kuitenkaan ole ottaneet vireillä olevaa siirtoa alkuunkaan hyvin. Tiistain vastaisena yönä Firenzen Artemio Franchi -stadionin edustalla olevaan aitaan ripustettiin lakanoita, joissa uhkailtiin ja solvattiin 21-vuotiasta Vlahovicia hyvin törkeillä tavoilla.
– Maalit eivät riitä tuomaan kunnioitusta. Vlahovic v*tun kyttyräselkä, yhdessä lakanassa luki.
Toisessa bannerissa Vlahovicia solvattiin m*stalaiseksi. Kolmas oli sävyltään kaikkein uhkaavin. Siinä luki vapaasti suomennettuna:
[readmore from=Vlahovic-Dusan]
– Henkivartijasi eivät sinua pelasta, olet mennyttä, m*stalainen.
Fiorentinan ja Juventuksen välillä vallitsee ankara kilpailu, eivätkä fanienkaan välit ole ennenkään aivan maltillisina pysyneet.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi