Helmarien huipputurnaus alkaa, Suomen avauksessa yllätyksiä – näin ranskalaislehdistö esitteli Suomen maajoukkueen: ”Ei suuria yksilöitä”

Helmarit aloittaa keskiviikkona huipputasoisen harjoitusturnauksen, jossa se saa ensiluokkaista tuntumaa maailman huipulta valmistautuessaan kesän EM-turnaukseen. Suomi kohtaa Ranskassa pelattavassa neljän maan kutsuturnauksessa FIFA-rankingin sijalla 4 olevan Hollannin, viidentenä olevan Ranskan sekä seitsemäntenä olevan Brasilian. Suomen sijoitus rankingissa on 28:s.
Suomen avausvastustaja on turnauksen emäntämaa Ranska. Lauantaina Helmarit kohtaa Hollannin ja ensi tiistaina Brasilian. Kaikki Helmarien ottelut ovat katsottavissa Yle Areenan ja Yle TV2:n kautta, joten nyt nähdään toden teolla, miten Suomi pysyy maailman ehdottoman huipun kyydissä. Ottelu Ranska-Suomi alkaa keskiviikkona kello 22.10.
Ranskalaissivusto Ouest-France esitteli keskiviikkoisessa jutussaan Suomea ranskalaislukijoille. Helmarit esitellään ”kollektiiviin luottavana joukkueena”, joka haluaa testata itseään viisi kuukautta ennen maan neljänsiä EM-kisoja.
Sivusto kuvailee Suomea ”suurelle yleisölle tuntemattomaksi vastustajaksi”, mutta muistuttaa Helmarien voittaneen EM-karsintalohkonsa ennen Portugalia ja Skotlantia. EM-kisoissa Suomen kerrotaan pelaavan ”kuolemanlohkossa” yhdessä Saksan, Espanjan ja Tanskan kanssa. Ranskan alkulohkovastustajia ovat Italia, Belgia ja Islanti.
– Tämä on mahtava tilaisuus pelaajille nähdä, millä tasolla meidän täytyy pärjätä kesällä. Näistä peleistä voi oppia todella paljon. Se on syy siihen, miksi olemme täällä, sivusto lainaa Suomen päävalmentaja Anna Signeulia Palloliiton kotisivuilta.
Seuraavaksi muistutetaan siitä, kuinka Suomi päätti vuoden 2021 erittäin vahvaan otteluun, jonka huippujoukkue Ruotsi voitti lopulta niukasti 2-1. Suomi sinnitteli kuitenkin tasatilanteessa 80. minuutille asti.
Ouest-France toteaa, ettei Suomen joukkueessa ole ”suuria yksilöitä”. Ainoana pelaajana se nostaa esiin Linda Sällströmin, joka pelasi ranskalaisessa Paris FC:ssä kolme kautta vuosina 2018-2021. Muista pelaajista se tyytyy toteamaan, että suomalaispelaajia pelaa lähinnä Ruotsin ja Suomen sarjoissa, mutta myös Englannissa, Italiassa ja Espanjassa. Esimerkiksi Portland Thornsin Natalia Kuikkaa ei mainita.
Ranskan muistutetaan olevan Le Havressa pelattavassa ottelussa ”suuri suosikki”. Tätä perustellaan myös historiatilastoilla, sillä kaikki kuusi maiden kohtaamista tällä vuosituhannella ovat päättyneet Ranskan voittoon.
Ottelun avauskokoonpanot on julkaistu hetki sitten. Suomen avauksessa nähdään jonkin verran kokeiluja, sillä kunnon näyttöpaikan avauksessa saavat Heidi Kollanen, Jutta Rantala ja Jenny Danielsson. Helmarien luottopelaajista Natalia Kuikka, Emmi Alanen ja Adelina Engman eivät ole kokoonpanossa lainkaan.
Ranskan avauksessa nähdään joukkueen kapteenina todellinen puolustajalegenda Wendie Renard. Kärkipelaaja Marie-Antoinette Katoto on myös aito maailmantähti, ja aiheuttanee Suomen puolustukselle kiireitä. Vaihtopenkillä istuu muun muassa marraskuussa pahoinpidellyksi joutunut Kheira Hamraoui.
Päävalmentaja Anna Signeul on nimennyt avauskokoonpanonsa illan otteluun, joka alkaa klo 22.10.
#Helmarit #FRAFIN #MeOlemmeSuomi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- Haastattelu: Paikallismedia analysoi Lucas Bergströmin roolia RCD Mallorcassa
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta