Joni Kauko avasi maalitilinsä Intiassa ja valittiin ottelun parhaaksi – näin debyyttimaali syntyi
Huuhkajien EM-joukkueeseen viime kesänä kuulunut Joni Kauko loisti Intian Superliigan lauantain ottelussa ATK Mohun Bagan-North East United. Kauko teki ATK:lle yhden maalin ja syötti yhden, kun hänen joukkueensa voitti ottelun 3-1. Vaikka seuran kotipaikka on Kalkutta, pelataan tällä kaudella kaikki pelit koronapandemian vuoksi Goalla.
Kaukon ensimmäinen maali Superliigassa syntyi 22. peliminuutilla, kun hän tasoitti tilanteeksi 1-1. Suomalainen sai syötön Liston Colacolta, ja latasi noin 18 metristä matalan laukauksen verkkoon. Veto suuntautui suhteellisen keskelle maalia eikä maalivahdin toiminta aivan vakuuttanut.
Jakson lopussa työnjako vaihtui, ja nyt Kauko puolestaan tarjoili vetopaikan, kun intialainen Colaco teki suhteellisen lyhyeltä etäisyydeltä ATK:lle 2-1-voittomaalin. Jo ennen 45. minuutilla syntynyttä maalia Kauko oli päässyt toisenkin kerran laukomaan tulisesti, mutta tuolloin puolustus blokkasi kudin kulmaksi. Pelin jälkeen Kauko valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
Juttu jatkuu twiittien jälkeen.
#ATKMBNEU #HeroISL #LetsFootball
@JoniKauko won the ‘Hero of the Match' award for his superb performance.
#IndianFootball #ISL
#ATKMBNEU #TheTacticians
#ATKMohunBagan
#JoyMohunBagan
– Olen iloinen, että tein maalin ja syötin yhden. Olen tehnyt aiemmin paljon maaleja, mutta tämä oli ensimmäiseni tässä paidassa. Olin odottanut tätä päivää, Kauko sanoi pelin jälkeen lehdistölle The Bridge -sivuston mukaan.
– Me voimme minkä tahansa joukkueen tässä sarjassa. Joukkueellamme on kaikki tarvittava mestaruuden voittamiseen. Kaikkien muiden tavoin haluan antaa parhaani joukkueelle.
Kaukon maali näkyy alla olevassa ottelukoosteessa ajassa 1:40. Maalisyöttö on puolestaan noin kohdassa 3:35. Interin kasvatin tehot ovat nyt 12 Intian Superliigan ottelussa yksi maali ja viisi maalisyöttöä.
ATK Mohun Bagan on ollut viime ajat erinomaisessa vireessä, sillä se on hävinnyt viimeksi Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Sen jälkeiset kymmenen peliä ovat tuoneet viisi voittoa ja viisi tasapeliä. Se on nyt sarjassa toisena kolme pistettä sarjakärki Hyderabadia perässä, mutta kaksi peliä vähemmän pelanneena.
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
