Lähde: Siirto pian valmis – Huuhkajien pelaaja siirtyy David Beckhamin seuraan, luvassa myös toinen kova hankinta

Viime kaudella norjalaista Brannia edustanut Robert Taylor, 27, on hyvin lähellä siirtoa MLS:ssä pelaavaan Inter Miamiin. Asiasta uutisoi Miami Herald -lehti.
Huuhkajien pelaajaryhmään jo pidemmän aikaa kuulunut Taylor urakoi viime kaudella Norjan pääsarjassa 27 ottelussa, joissa syntyi mukavat tehot: kuusi maalia ja yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Kovat tehot eivät kuitenkaan auttaneet Brannia säilymään sarjassa. Näin ollen siirto on tullut ajankohtaiseksi hyökkäävän keskikenttäpelaajan kohdalla.
Uutisoimme jo aiemmin Inter Miamin kiinnostuksesta Tayloria kohtaan ja nyt siirto on Miami Heraldin mukaan pian maalissa.
Taylorin lisäksi Inter Miami on vahvistumassa muun muassa Valioliigasta tutulla laitapuolustajalla, DeAndre Yedlinillä, joka on tällä hetkellä ilman sopimusta. Yhdysvaltain maajoukkueeseen kuuluva Yedlin siirtyi vuosi sitten Newcastlesta Galatasarayhin. Turkkilaisseura maksoi kuitenkin tammikuussa Yedlinin sopimuksestaan ulos.
Inter Miamissa Taylor olisi todellisten legendojen seurassa. Seurapomona häärii itse David Beckham, joka on ollut perustamassa seuraa. Joukkueen päävalmentajana työskentelee Phil Neville.
Joukkueen kapteeni on kovan luokan supertähti Gonzalo Higuaín. Kokoonpanosta löytyy myös Blaise Matuidin ja Kieran Gibbsin kaltaisia tuttuja nimiä. Aiemmin siirtohuhuissa seuraan on myös yhdistetty PSG:tä edustava Lionel Messi.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista

- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Expressen: Leo Väisänen palaa Allsvenskaniin