Mikko Viitikko siirtyy Ruotsiin: ”Maksoivat minusta hyvin FC Lahdelle”
Kuva: Juha Tamminen
Toppari Mikko Viitikko, 26, siirtyy FC Lahdesta Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Trelleborgin miehistöön.
Lahtelaisseura kertoi asiasta perjantaina verkkosivuillaan. Tiedotteen mukaan FC Lahti saa Viitikon siirrosta korvauksen.
– Minulla on todella odottavaiset ja hyvät fiilikset. Trelleborgs FF halusi minut todella ja he ottivat yhteyttä ja olivat erittäin kiinnostuneita. Siellä on ollut nousu todella lähellä viimeiset vuodet ja nyt heillä on hinku nousta takaisin, Viitikko toteaa.
– Lähden siihen projektiin mielelläni mukaan. Minusta se on tärkeää, että he halusivat minut ja maksoivat minusta hyvin FC Lahdelle. Se näyttää, että he oikeasti haluavat minut. Sitä kohti odottavaisin mielin.
Etelä-Suomen Sanomien mukaan FC Lahti hankkii siirtokorvauksella kaksi korvaavaa pelaajaa. Seura on jo ilmoittanut suomalais-kyproslaisen topparin Martinos Christofin siirrosta, ja toinen korvaava pelaaja on tarkoitus julkistaa ensi viikolla.
ESS:n mukaan lahtelaisseura ei paljasta Viitikosta saatavan siirtokorvauksen suuruutta.
Viitikko ehti pelata FC Lahden paidassa kaudesta 2019 alkaen kaikkiaan 66 liigakamppailua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”