Petteri Forsellilla Suomessa vain yksi todellinen vaihtoehto – yksi mutka vielä sopimuksen tiellä
Kuva: Juha Tamminen
Kesken viime kauden FC Interiin saapunut Petteri Forsell on tällä hetkellä ilman sopimusta. Turkulainen Inter on neuvotellut Forsellin kanssa jatkosta jo pidemmän aikaa. Tällä hetkellä Inter on SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan ainoa todellinen vaihtoehto Forsellille Suomessa.
Forsell pelasi varsin vahvan loppukauden Interin riveissä. Forsell saapui Turkuun elokuussa, minkä jälkeen hyökkäävä keskikenttäpelaaja ehti pelata Veikkausliigaa yhteensä 11 ottelua. Tilastoihin merkattiin komeat kolme maalia ja kuusi maaliin johtanutta syöttöä.
Vähäisestä ottelumäärästään huolimatta Forsell oli liigan syöttötilaston jaetulla toisella sijalla. Forsellia enemmän maalisyöttöjä jakoi vain KuPSin Urho Nissilä (kahdeksan maalisyöttöä). Nissilä siirtyi kauden jälkeen Suwoniin, Etelä-Koreaan.
Forsell on talven aikana harjoitellut muun muassa KPV:n kanssa kotiseudullaan Kokkolassa. Hiljattain Forsell ilmestyi takaisin Interin harjoituksiin.
SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan Forsell ja Inter ovatkin hyvin lähellä sopimuksen allekirjoittamista. Inter on tarjonnut Forsellille varsin pätevän sopimuksen taloudellisesti. Tietojen mukaan Interin tarjoama palkka on lähes kolme kertaa enemmän kuin mitä muut seurat Veikkausliigasta ovat Forsellille tarjonneet.
[readmore from=forsell-petteri]
Muistakin seuroista tarjouksia on siis tullut, mutta tiettävästi mestari HJK ja hopealle yltänyt KuPS eivät ole lähestyneet Huuhkajissakin esiintynyttä Forsellia.
Inter on antanut Forsellille aikaa ja mahdollisuuden katsoa vielä myös ulkomaille siirtoikkunan ollessa auki muun muassa Puolassa ja Pohjoismaissa. Tiettävästi Forsell odottaa vielä yhtä sopimustarjousta miehelle tutusta maasta, ja jos se ei miellytä, allekirjoittaa Forsell Interin kanssa ainakin ensi kauden kattavan sopimuksen.
Turussa Forsellin allekirjoitusta odotetaan varmasti vesi kielellä.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa