Sergio Agüero haluaa auttaa Argentiinaa MM-kisoissa tavalla tai toisella: ”Haluan olla siellä”

Manchester Cityn kaikkien aikojen maalintekijä Sergio Agüero sanoo, että hän aikoo olla Argentiinan maajoukkueen mukana ensi talvena Qatarin MM-kisoissa, vaikka ei pääsekään itse pelaamaan.
Agüero, 33, joutui viime vuoden lopussa päättämään uransa ennenaikaisesti sydänvaivojen takia. Ennen eläköitymistään hän ehti esiintyä A-maajoukkuetasolla 101 ottelussa tehden niissä yhteensä 41 maalia.
Vaikka Agüerolle ei löydy enää paikkaa pelaajaryhmästä, hän haluaa olla Qatarissa mukana valmentajana tai vaikka vain tsemppaajana.
– Aion mennä Qatarin MM-kisoihin. Meillä on tällä viikolla tapaaminen. Haluan olla siellä. Valmennusryhmään liittyminen on yksi idea. Meidän on yritettävä sitä, kommentoi Agüero Radio 10:n haastattelussa Goalin mukaan.
– Haluan olla siellä, mutta mitä siellä tapahtuu? Totuus on, että jos menen MM-kisoihin, aion olla siellä jätkien kanssa. Aion mennä harjoituksiin.
– Se ei ole ongelma. Aion selvästikin olla siellä. Jos en voi mennä maajoukkueen mukana, menen sinne ja hengailen jätkien kanssa. Menen hieman motivoimaan heitä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Islantilainen Víkingur ylsi huippusuoritukseen Töölössä
- Bild: RB Leipzig valmis myymään tähtensä – haluaa sata miljoonaa euroa
- Tuomas Ollilan edustaman Paris FC:n kotistadion vaihtuu
- Cristiano Ronaldo väitti olevansa kaikkien aikojen paras pelaaja – vanha joukkuetoveri eri mieltä: ”Hän on aina yrittänyt olla paras, mutta…”
- PSG harkitsee Gianluigi Donnarumman korvaamista – kaksi vaihtoehtoa
- Feyenoord yllätti AC Milanin Mestarien liigassa – Viljami Sinisalo seurasi Celticin tappiota penkiltä
- Bild: Borussia Dortmund vaikeassa tilanteessa – saattaa joutua myymään avainpelaajiaan kesällä
- Bild: Lisätietoja Alphonso Daviesin jatkosopimuksesta – Bayern München maksaa suuren bonuksen
- Alan Hutton: Aston Villa pettyi Viljami Sinisalon lähtöön
- Virallista: Axel Vidjeskog siirtyy Ruotsiin
- Cristiano Ronaldo väitti olevansa kaikkien aikojen paras pelaaja – vanha joukkuetoveri eri mieltä: ”Hän on aina yrittänyt olla paras, mutta…”
- Bild: RB Leipzig valmis myymään tähtensä – haluaa sata miljoonaa euroa
- PSG harkitsee Gianluigi Donnarumman korvaamista – kaksi vaihtoehtoa
- Alan Hutton: Aston Villa pettyi Viljami Sinisalon lähtöön
- Islantilainen Víkingur ylsi huippusuoritukseen Töölössä
- Tuomas Ollilan edustaman Paris FC:n kotistadion vaihtuu
- Bild: Borussia Dortmund vaikeassa tilanteessa – saattaa joutua myymään avainpelaajiaan kesällä
- Virallista: Axel Vidjeskog siirtyy Ruotsiin
- Viníciusta pilkattiin Mestarien liigan huippuottelussa – näin Real Madridin supertähti reagoi
- Bild: Lisätietoja Alphonso Daviesin jatkosopimuksesta – Bayern München maksaa suuren bonuksen