Arsenal – Liverpool: Pool hivuttautuu mestaruustaistoon
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Arsenal – Liverpool
Keskiviikko 16.03. klo 22:15
Manchester Citylle jaettiin Valioliigan pystiä monesta suunnasta jo keskitalvella, ja yllekirjoittanut sortui samaan hätäisyyteen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että voittamalla Arsenalin tänään Liverpool olisi enää pisteen päässä Citystä. Arsenalia ei kuitenkaan ole totisesti helppoa voittaa tällä hetkellä. Liverpool pelaa Cityä vastaan ottelun huhtikuussa, jolloin mestaruuden suhteen tullaan ratkaisemaan paljon.
Arsenal voitti viikonloppuna Leicesterin ansaitusti, ja venytti voittoputkensa Valioliigassa viiteen otteluun. Erityisen kova ei joukkueen ohjelma kuitenkaan ole viime viikkoina ollut. Gunnersin ohjelmassa ei ole europelejä tai FA Cupia rasitusta lisäämässä, vaan Mikel Artetan suosikit voivat keskittyä ainoastaan sarjapeleihin. Viikonloppuna kaatui Leicester puhtaasti ja ansaitusti. Takehiro Tomiyasu on isäntien ainoa varma poissaolija.
Mohamed Salah joutui jättämään kentän kesken Brighton-ottelun, ja on tähän otteluun epävarma tapaus, vaikkei vamma todennäköisesti paha olekaan. Myös Ibrahima Konaten pelaaminen on epävarmaa, mutta muuten punaiset lähtevät otteluun terveinä. Brightonin kaataminen vakuuttavasti oli paluuta normaaliin päiväjärjestykseen sen jälkeen, kun Inter pisti Mestarien liigan jatkopaikan jännäksi.
Lyö vetoa ottelusta:
Arsenal on tällä hetkellä erittäin kova vastus kenelle vaan – pelin osa-alueet ovat nätisti kasassa. Pool on kuitenkin hetkeen kovin vastus, ja kyllä katse väkisinkin kääntyy vierasvoittoon, vaikka siitä alle kahden kertoimia tarjotaankin. Tartutaan markkinoiden kovimpaan tarjoukseen: Liverpool voittaa kertoimella 1,96. LYÖ VETO LUCKY SPORTSILLALUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle