Turkkilaista Adana Demirsporia nykyisin edustava Mario Balotelli antoi Athletic-lehdelle pitkän haastattelun, jossa katsoi uraansa taakse päin. Balotellin ura on ollut tapahtumarikas, mutta mies itsekin myöntää, ettei välttämättä onnistunut lunastamaan kaikkea potentiaaliaan.

Balotellia haastatellut Nedum Onuoha vietti aikanaan Balotellin kanssa kuusi kuukautta samaan aikaan Manchester Cityssä. Onuoha kertoi, että City-aikoina Balotelli piti itseään yhtä hyvänä kuin Cristiano Ronaldoa ja Lionel Messiä.

Tänä päivänä Balotelli laittaa osan sanomisistaan nuoruuden piikkiin, mutta yhdessä asiassa hän on yhä samaa mieltä.

– Tuhlasin joitain mahdollisuuksia nousta sille tasolle. Mutta olen sataprosenttisen varma, että taitoni ovat samalla tasolla heidän (Ronaldo ja Messi) kanssaan, mutta minä… minä tuhlasin joitain mahdollisuuksia, tiedätkö? Sellaista tapahtuu.

– Tänä päivänä en voi tietenkään sanoa, että olisin yhtä hyvä kuin Ronaldo, koska Ronaldo on voittanut ties kuinka monta Kultaista palloa. Et voi verrata itseäsi Messiin tai Ronaldoon, kukaan ei voi. Mutta jos puhumme vain taidoista, jalkapallotaidoista, ei minun tarvitse totta puhuen olla kateellinen heille, Balotelli kertoi Athletic-lehden haastattelussa.

Balotelli oli voittamassa Man Cityssä Valioliigan mestaruutta. Uransa pahimmaksi virheeksi hän nostaa nimenomaan lähtemisen Man Citystä. Sen hän tekisi toisin, jos voisi.

– Citystä lähteminen oli suurin virheeni. Vaikka seuraavalla kaudella pelasin Milanissa hyvin puolitoista vuotta, mutta sen jälkeen minulla oli ongelmia. Nyt kun olen vanhempi, tiedän, ettei minun olisi pitänyt lähteä Citystä silloin.

– Kaikkien näiden vuosien ajan City on vain kehittynyt ja kehittynyt. Olisin voinut olla siellä kuin Sergio Agüero pitkän aikaa, Balotelli myönsi.

Agüero pelasi upean uran Man Cityssä voittaen viidesti Valioliigan mestaruuden. Viime kesänä Agüero siirtyi Barcelonaan, kun hänen sopimuksensa Cityn kanssa päättyi. Agüero lähti Citystä seuralegendana.

Balotelli valitsi toisen tien, ja se on vienyt hänet moneen paikkaan. Balotellin urasta ei koskaan tulla puhumaan samassa lauseessa Agüeron uran kanssa.

– Jos minulla olisi ollut samanlainen ajattelutapa kuin nyt. Jos olisin ollut Cityssä, olisin voittanut varmaankin yhden Kultaisen pallon. Olen varma siitä. Mutta tiedätkö, kun kasvat, niin sitä aikuistuu enemmän, Balotelli sanoi.