Yksi Pikkuhuuhkajien suuria onnistujia meneillään olevassa EM-karsintaprojektissa on ollut huhtikuussa 21 vuotta täyttävä Julius Tauriainen. Tauriainen debytoi alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa karsintojen avausottelussa syyskuussa Viroa vastaan, ja pelasi Suomen avauksessa viisi ensimmäistä ottelua. Pelipaikkana on ollut pääasiassa vasemman laitapuolustajan tontti, joskin Norjaa vastaan vieraissa Tauriainen pelasi oikealla.

Myös Tauriaisen seurajoukkuekausi on sujunut hyvin. Hän siirtyi bundesliigaseura SC Freiburgin juniorijoukkueeseen elokuussa 2019. Ensimmäisen kauden Tauriainen pelasi juniorien Bundesliigaa, mutta kaudeksi 2020-2021 hän siirtyi seuran reservijoukkueen mukaan.

Vielä ensimmäisellä kaudella SC Freiburg II:ssa minuutteja tuli Regionalligassa (4. sarjataso) melko niukasti, mutta viimekeväisen sarjanousun jälkeen myös Tauriaisen omien peliminuuttien määrä nousi. Tauriainen on pelannut 3. Bundesliigassa tällä kaudella 23 ottelua, joista 15:ssa hän on ollut Freiburgin avauksessa. Täysiä 90-minuuttisia on kertynyt yhdeksän.

Kauden sujumiseen Saksan kolmannella sarjatasolla Tauriainen on itse tyytyväinen.

– Pelimäärään olen tyytyväinen. Kolmosliiga on tosi kova sarja. Tietenkin peliaikaa voisi saada vielä enemmän, mutta yleisesti ottaen olen tyytyväinen. Tärkeää on, että olen saanut hyviä pelejä alle, Tauriainen kertoi SuomiFutikselle puhelimitse Kroatiasta.

Tauriainen teki avausmaalinsa ”Drittessä” elokuussa, kun hän ratkaisi loppuhetkien 1-0-maalillaan SC Freiburg II:lle kotivoiton Würzburger Kickersistä. Rangaistusalueen takaa lauotusta maalista jäi suomalaiselle hyvät muistot.

– Se oli huikea kokemus. Se oli meidän eka voitto Kolmosbundesliigassa, ja oli huikeaa tehdä fanien edessä maali, Tauriainen myhäili siten, että hymy kuului puhelimessakin.

Kohokohtana suomalaiskohtaaminen

Maali on toistaiseksi Tauriaisen kauden ainoa, mutta maalisyöttöjä hän on kirjauttanut tililleen kaksi. Pelit maistuvat joka tapauksessa muutenkin, sillä Saksan kolmannella sarjatasolla saa pelata myös todella legendaarisia, takavuosien menestyjäseuroja vastaan. Tauriainen kertoo Freiburgin kakkosjoukkueen omissa kotipeleissä käyvän omia faneja noin parituhatta joka pelissä, mutta joskus vierasfanien mobi voi olla jopa isompi.

– Viime pelissä Kaiserslauternia vastaan oli ehkä 9 000 katsojaa, koska vierasfaneja oli kuutisentuhatta. Se oli kyllä huikeaa. Isojen seurojen kotipeleissä käy kyllä tosi paljon porukkaa, parhaimmillaan varmaan parikymmentätuhatta.

Kaiserslauternissa lokakuussa yleisömäärä oli selvästi yli 18 000 katsojan. Viisinumeroisen katsojamäärän edessä Tauriainen pelasi myös 1860 Münchenin (14 700) ja Magdeburgin (13 644) kotistadioneilla. Tietynlaiseksi kauden kohokohdaksi hän mainitsee kuitenkin helmikuun lopussa pelatun vieraspelin Viktoria Berliniä vastaan, sillä silloin sai puhua myös suomea.

– Viktoria Berliniä vastaan oli kiva pelata, koska siellä oli Kimmo Hovi. Oli kiva nähdä vähän muita suomalaisia samassa sarjassa.

Kahdeksan peliä Veikkausliigassa pelannut Kimmo Hovi on pelannut jo vuosia ulkomailla, Espanjassa ja Saksan alemmilla sarjatasoilla. Hyökkääjänä pelaava Hovi on pelannut aiemmin Saksan neljännellä ja viidennellä sarjaportaalla, mutta tällä kaudella minuutteja on tullut myös seitsemässä 3. Bundesliigan ottelussa. Jalkavamma piti Hovin pitkään sivussa, mutta hän toipui parahiksi pelikuntoon otteluun Freiburgia vastaan, ja sarjan ainoa tällä kaudella realistinen suomalaiskohtaaminenkin toteutui.

Myös edustusjoukkueen treeneistä karttunut kokemusta

Koska SC Freiburgilla on joukkueet sekä 1. että 3. Bundesliigassa, liikkuu edustusjoukkueen ja reservijoukkueen välillä ajoittain pelaajia tarpeen ja tilanteen mukaan. Tauriainen kertoo suurimman osan joukkueensa ”bundesliigalainoista” olleen aika nuoria ja kokemattomia pelaajia, mutta yksi kokeneempi pelimies on tehnyt häneen vaikutuksen.

Nils Petersenin voisin sanoa, sillä hän on legenda Freiburgissa. Hän on mukava äijä, ja häneltä olen vähän saanut neuvoja myös. Hän oli yhdessä pelissä meidän mukana.

Petersen pelasi Tauriaisen kanssa juuri siinä elokuisessa ottelussa, jonka suomalainen maalillaan ratkaisi. 33-vuotias saksalainen on pelannut Bundesliigassa peräti 262 ottelua, ja myös Saksan A-maajoukkueessa kaksi peliä.

Tauriainen kertoo olleensa itsekin harjoittelemassa Freiburgin edustusjoukkueen mukana ”aika usein” viime viikkojen aikana. Vielä ei lupauksia pääsarjadebyytistä ole kuitenkaan annettu.

Freiburgin bundesliigajoukkuetta valmentaa legendaarinen Christian Streich, jolle tuli joulukuussa täyteen kymmenen vuotta Freiburgin valmentajana. TOP 5 -liigojen nykyisistä valmentajista samassa seurassa on ollut pidempään vain Atlético Madridin Diego Simeone, ja hänkin vain kuusi päivää kauemmin.

– Tyyppinä hän (Streich) on tosi hyvä, ja hyvä valmentaja. Tykkään siitä, miten hän koutsaa, ja hän on saanut varsinkin tällä kaudella homman toimimaan. Viime kaudet ovat menneet hyvin, ja siksi hän onkin saanut olla seurassa niin kauan. Tykkään hänestä valmentajana tosi paljon, Tauriainen kertoi mielipiteenään.

Tällä kaudella homma on totisesti toiminut, sillä Freiburg on Bundesliigassa viidentenä, ja taistelemassa paikasta ensi kauden Mestarien liigaan. Kun sarjaa on pelaamatta seitsemän kierrosta, on eroa neljäntenä olevaan RB Leipzigiin vain yksi piste.

Ensi kauden joukkueesta ei vielä päätöstä

Tauriaisen nykyinen sopimus on voimassa enää kuluvan kauden loppuun. Seura on tarjonnut suomalaiselle jatkosopimusta, mutta Tauriainen paljastaa, että kyselyitä on tullut runsaasti muualtakin. Päätöstä ensi kauden seurasta hän ei halua tehdä hosuen.

– He (Freiburg) ovat tarjonneet sopimusta ja haluaisivat minut pitää siellä. Olen kuitenkin puhunut myös monen muun seuran kanssa. Jatko on vielä auki. En ole vielä päättänyt, mitä ensi kaudella tapahtuu, Tauriainen kertoo.

– Kiinnostusta on ollut Keski-Euroopassa aika monesta maasta. Kivointa olisi varmasti löytää Saksasta hyvä seura, koska tiedän kulttuurin, olen asunut siellä ja osaan kielen. Sinänsä Saksasta seuran löytäminen olisi kivoin vaihtoehto.

– Päätös olisi kiva tehdä ennen kauden loppua, mutta ei tässä kiirehditä. Katsotaan rauhassa.

Freiburgissa jatkaminenkin on edelleen täysin varteenotettava vaihtoehto. Bundesliigan mittapuulla pienen seuran toimintakulttuuria ja seurayhteisöä kehutaan usein, ja myös Tauriaiseen se on tehnyt vaikutuksen.

– Totta kai Freiburg on hyvä seura, eikä siellä jatkaminenkaan olisi huono päätös. Se on varmasti hyvä paikka kehittyä.

[readmore from=Tauriainen-Julius]

– Freiburg on Bundesliigan pienimpiä seuroja, mutta se on yhteisöllisempi, ja seura tuntuu oikeasti perheeltä. Koko kaupunki on SC Freiburgin takana ja käy katsomassa pelejä. Se on huikea paikka asua, koska kaupungilla näkee koko ajan faneja, jotka morjenstavat koko ajan.

Lähivuosien tavoitteena on paitsi kovat pelit tasokkaassa sarjassa, niin tietysti myös A-maajoukkue.

– Totta kai Huuhkajat on tavoitteena. Tavoite on myös löytää hyvä seura ja katsoa, mitä teen ensi kaudella. Se on vielä auki. Jotain pääsarjaa olisi kiva lähitulevaisuudessa pelata. Saksassa tai jossain muussa isossa maassa. Aika näyttää, mitä käy, Tauriainen pyörittelee.