Rasmus Schüller kantoi Islantia vastaan kapteeninnauhaa. Kerta ei ollut ensimmäinen, mutta Espanjan leirillä Schüller nostettiin virallisesti Huuhkajien kapteenistoon. Se oli Schüllerille yksi uran kohokohdista.

Ruotsalaista Djurgårdenia edustava Schüller on jo pitkään kuulunut Huuhkajien ydinryhmään. Keskikentän keskustassa vastuu on kasvanut vuosi vuodelta. Schülleria on ajettu hiljalleen uran lopettaneen Tim Sparvin saappaisiin. Myös kapteenin vastuissa.

Lukas Hradecky valittiin joukkueen kapteeniksi, mutta Schüller mahtui mukaan kapteenistoon yhdessä Daniel O’Shaughnessyn ja Teemu Pukin kanssa.

– Se on ääretön kunnia. Yksi isoimpia asioita minun jalkapallourallani, että saan olla kapteenina Suomen maajoukkueessa.

Kun Schüller sai tietää, että hänet on virallisesti valittu A-maajoukkueen kapteenistoon, otti hän puhelun isälleen.

– Ensimmäinen asia, mitä tein, kun sain kuulla, että tämä kunniatehtävä on minulle tulossa, soitin isälleni ja sanoin, että tällainen asia on tapahtumassa. Faija oli erittäin ylpeä ja itsekin olen erittäin ylpeä. Se on iso kunnia ja yritän parhaani mukaan täyttää sen tehtävän.

– Vuosien saatossa on ollut aika hienoja ja upeita suomalaisia jalkapalloilijoita, joilla on ollut nauha kädessä Suomen maajoukkueessa. Se on aika hieno asia, että pystyn nöyrästi päästä osaksi sitä kunniallista kaartia, Schüller kertoi Islanti-ottelun jälkeisessä etälehdistötilaisuudessa.

[readmore from=huuhkajat]

Schüller ja koko Huuhkajien joukkue ottivat näkyvästi kantaa ennen Islanti-ottelua. Joukkue tuli lämmittelemään kentälle t-paidoissa, joissa osoitettiin tukea Venäjän brutaalin hyökkäyssodan kohteeksi joutuneelle Ukrainalle. Schüller piti painavan puheenvuoron joukkueen tekemän eleen tärkeydestä.

– Se oli itsestäänselvyys, että haluamme osoittaa pienimuotoisen tukemme Ukrainalle ja Ukrainan kansalle tässä mielivaltaisessa tilanteessa, jossa Venäjä on aloittanut hyökkäyssodan toista suvereenia valtiota vastaan. Meidän kaikki sympatia ja tuki ovat Ukrainan kansan puolella. Pieni ele, mutta kaikki pienet eleet ovat tässä tilanteessa tärkeitä, Schüller puhui vakuuttavasti.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

LUE MYÖS: