Yksi Veikkausliigan kauden 2021 selkeistä läpimurtopelaajista oli Hongan nuori toppari Ville Koski. Yhdeksäs sija sarjassa oli Hongalle luultavasti odotuksiin nähden selkeä pettymys, joten omasta reservijoukkueesta edustusjoukkueeseen nostetun Kosken onnistuminen oli varmasti kauden positiivisimpia asioita.

Koski siirtyi Hongan organisaatioon vuonna 2019 Kakkosen PK Keski-Uusimaasta. Debyyttinsä Veikkausliigassa hän teki syyskuussa 2020, kun hänet vaihdettiin kentälle ottelun lisäajalla vieraspelissä RoPS:ia vastaan. Tuo peli jäi kuitenkin kauden 2020 ainoaksi.

Viime kaudella Koski saikin sitten pelata peräti 17 veikkausliigaottelua, joista 16 alusta loppuun asti. Suuri vastuu yllätti Kosken itsensäkin.

– Tuollainen määrä pelejä tuli yllätyksenä. Odotin, että pääsisin pelaamaan muutamassa pelissä. Sitten yhdelle pelaajalle tapahtui loukkaantuminen ja pääsin näyttämään, Koski kertoi puhelimitse SuomiFutikselle.

– Näytöt olivat kai tarpeeksi hyvät, joten pääsin pelaamaan vähän useammassa pelissä. En todellakaan osannut odottaa, että pääsisin pelaamaan noin paljon.

Ville Koski sai siis tilaisuutensa osin sattuman ja toisen pelaajan epäonnen ansiosta. Sen hän käytti niin hyvin, että nuoresta topparista tuli alemman ikäluokan edustajana saman tien vakiopelaaja myös Pikkuhuuhkajien alakerrassa. Kosken maajoukkuekuulumisia voi lukea lisää täältä.

”Rudakov liigan paras maalivahti”

Hongan vaihtuvuus viime kauden jälkeen on ollut suurta, ja joukkueeseen on tullut kaikkiaan 15 uutta pelaajaa. Vahvoja merkkejä joukkueenrakennuksen onnistumisesta on kuitenkin ollut, sillä Honka voitti jo harjoituskauden aikana Liigacupin. Finaalissa, jossa Inter kaatui 3-1, myös Ville Koski pelasi täydet minuutit. Kosken ollessa Pikkuhuuhkajien pelireissulla Honka puolestaan otti harjoituspelissä ruotsalaisen Djurgårdenin päänahan.

Hyvät tulokset antavat myös Koskelle uskoa siihen, että edessä on viimevuotista parempi kausi, ja sijoitus kohenee.

– Odotan, että tästä kaudesta tulee paljon parempi kuin viime kaudesta. Tähdätään korkeammalle, mutta rimaa ei voi heti asettaa liian korkealle. Meillä on ollut todella hyvä alku, ja toivottavasti jatketaan sitä ja menestytäänkin.

– Olisin tyytyväinen, jos selviydytään yläloppusarjaan ja kilpaillaan europaikoista, Koski kertoo omaksi tavoitteekseen.

Kysyttäessä Hongan tämän kauden hankinnoista Koski nostaa heti esille kaksi tähtiluokan kiinnitystä.

– Uusista pelaajista ehkä Rostovista tullut Maksim Rudakov. Hän on ehkä liigan paras tai ainakin yksi parhaista maalivahdeista. Häntä kannattaa seurata.

– Omat nuoret ovat taas kehittyneet, joten heitä kannattaa aina seurata. Myös hollantilainen Kevin Janssen on tullut todella vahvasti sisään.

Liigan paras kenttä

Hongan kotiareenan Tapiolan Urheilupuiston olosuhteita on usein arvosteltu, eivätkä joukkueen kotipelit ole suureen espoolaisyleisöön vedonneet. Vaikka koronapandemia asettikin seuroille viime kaudella katsojarajoituksia, oli Hongan kotipelien yleisökeskiarvo 548 katsojaa/peli umpisurkea. Samanlaisiin lukemiin Honka oli jäänyt viimeksi pelatessaan Kakkosessa vuosina 2015 ja 2016. Veikkausliigassa yleisökeskiarvot ovat tavanneet pyöriä kahdentuhannen molemmin puolin.

Viime kaudella Honka ylitti tuhannen katsojan rajapyykin vain yhdessä kotipelissään, syyskuun ”Metroderbyssä” HJK:ta vastaan. Kauden lopun haastajasarjassa 300 katsojan rajakin oli kahdesti liikaa. Ville Koski toivoo, että tänä vuonna yleisökin löytäisi Tapiolaan paremmin tiensä.

– Totta kai sinne haluaisi saada katsojia tukemaan Honkaa. Parhaiten sitä pelaa silloin, kun kannattajia on paikalla. Silloin pääsee helpommin flow-tilaan. Katsojia paikan päälle tukemaan ja tsemppaamaan, niin yleensä peliesityksetkin paranee siitä, nuori toppari toivoo.

– Olosuhteita on kritisoitu putkikatsomoista, mutta olen sitä mieltä, että meillä on liigan paras kenttä laadultaan. Kunhan ympärille saisi vähän paremmat puitteet, niin olisi erittäin viihtyisää. Sillä kentällä kyllä mielellään pelaa. Pelaajan näkökulmasta ei valittamista ole.

”Ei haittaa, jos TuPS tulisi vastaan”

Tälle vuodelle kotimaisille jalkapallokentille tehtiin futisfaneja suuresti ilahduttanut muutos, kun Suomen Cup palasi juurilleen. Cup on taas aidosti avoin kaikille, ja ensimmäiset Veikkausliigan seurat tulevat mukaan jo kolmannelle kierrokselle, jolla on mukana peräti 50 seuraa Kolmosesta ja alempaa.

Honka aloittaa Suomen Cupin neljänneltä kierrokselta. Myös Kosken mielestä uudistus on onnistunut. Tuusulasta lähtöisin oleva puolustaja ei panisi pahitteeksi, vaikka vastaan tulisi oman kylän TuPS – joka tosin sitä ennen kohtaa vielä kolmannella kierroksella toisen Kolmosen joukkueen, järvenpääläisen Nousevan Laakan.

– Musta on hienoa, että kaikilla on samanlainen mahdollisuus. Tietenkin liigajoukkueet aloittavat ehkä korkeammalta, mutta kaikki ovat samassa kilpailussa mukana. Siellä voi tapahtua yllätyksiä.

Musta Suomen Cup on siisti juttu. Ei se haittaa, jos sieltä vaikka TuPS tulisi vastaan, Koski totesi.

Veikkausliigan kausi 2022 käynnistyy lauantaina 2.4. Veikkausliigan erikoissivullemme ilmestyy kuluvan viikon aikana useita kautta ennakoivia artikkeleita. Pääset tutustumaan niihin TÄSTÄ.