Yhden aikakauden päätös – maanosan tuplamestari Chile jäi ulos MM-kisoista, nähdäänkö tähtipelaajien joukkovetäytyminen?
Kuva: Getty Images
Etelä-Amerikan jalkapalloilun valtamaat ovat tunnetusti olleet aina Brasilia ja Argentiina. Viime vuosikymmenen puolivälissä valtikka kävi kuitenkin jonkin aikaa Chilen hallussa, sillä Chile voitti Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa Américan kahdesti peräkkäin vuosina 2015 ja 2016. Mestaruudet ovat Chilen ainoat merkittävät mestaruudet aikuisten arvokisatasolla.
MM-kisoissa Chile on nähty kaikkiaan yhdeksän kertaa, mutta keskiviikon vastaisena yönä varmistui, että se jäi toisen kerran putkeen ulos MM-kisoista. Chile taipui päätösottelussaan Uruguaylle 0-2 ja toiveet jatkokarsintapaikasta valuivat lopullisesti hiekkaan. Tosin voittokaan ei olisi riittänyt, sillä Perun voitettua Paraguayn se nappasi karsintojen viidennen sijan.
Veistä Chilen haavassa käänsi sekin pieni yksityiskohta, että Luis Suárez teki voittomaalin komealla saksipotkulla, joka tunnetaan espanjankielisissä maissa chilenana, eli ”chileläisenä”. Loppunumerot 0-2:een naulasi viime minuuteilla Real Madridin Fede Valverde.
Chilelle MM-karsintojen päättyminen pettymykseen merkitsee suurella todennäköisyydellä ainakin osittaista sukupolvenvaihdosta, sillä näissä karsinnoissa teema tuntui olevan pitkälti ”Vielä kerran, pojat”. Monet Chilen johtajista pelaajista ja viime vuosikymmenen tuplamestareista lähestyvät vääjäämättä ikänsä puolesta uransa loppua.
Arturo Vidal ja Gary Medel ovat 34-vuotiaita. Alexis Sánchezilla ja Mauricio Islalla on ikää 33 vuotta. Charles Aranguiz ja Eduardo Vargas ovat 32-vuotiaita. Heistä kaikki Vargasta lukuun ottamatta pelasivat viime yön ottelussa avauksessa.
Monivuotinen ykkösvahti Claudio Bravo (143 A-maaottelua) ei Uruguayta vastaan pelannut pelikieltonsa vuoksi, mutta hänkin täyttää huhtikuussa jo 39.
Vielä ei lopettamisilmoituksia ole kuulunut, mutta voi hyvin olla, että Chilen maajoukkueen avauskokoonpano näyttää seuraavissa MM-karsinnoissa hyvin toisenlaiselta. Seuraava Copa América pelataan vuonna 2024.
For Chile
, you have to think this is the end of an era.
Alexis Sanchez is 33
Arturo Vidal is 34
Charles Aranguiz is 32
Gary Medel is 34
Mauricio Isla is 33
This team will probably look a lot different in the next qualifying cycle. Gracias por todo.
Alexis Sanchez is 33
Arturo Vidal is 34
Charles Aranguiz is 32
Gary Medel is 34
Mauricio Isla is 33
This team will probably look a lot different in the next qualifying cycle. Gracias por todo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen