Yksi katsoja menetti silmänsä – yhdestä kaikkien aikojen julmimmista katsomokatastrofeista jaettiin pitkä lista rangaistuksia
Kuva: Getty Images
Meksikossa tapahtui lauantaina pelatussa sarjaottelussa Querétaro-Atlas järkyttävä katsomomellakka. Tapahtumista levisi sosiaaliseen mediaan karmaisevia kuvia ja videoita, joissa ajetaan takaa kaikkia Atlaksen pelipaitaa kantaneita, on riisuttu katsojia alasti ja potkitaan maassa verissä päin ja tiedottomina makaavia katsojia. Monet ovat pitäneet ottelua yhtenä kaikkien aikojen julmimmista jalkapallon katsomokatastrofeista.
Kuin ihmeen kaupalla kukaan väkivaltaa kokeneista ei ainakaan virallisten tietojen mukaan kuollut. Loukkaantuneita oli tiettävästi 26, joista kolme loukkaantui vakavasti. Yhden henkilön kerrottiin menettäneen silmänsä.
Meksikon jalkapalloliitto tiedotti tiistaina käsitelleensä tapahtumia ja langetti siitä pitkän listan sanktioita. Poliisitutkinta jatkunee lisäksi vielä jonkin aikaa. Joissain videoissa näkyy, kuinka poliisi seurasi nujakkaa mellakkakilpensä kanssa täysin liikkumattomana ja toimettomana kentällä. Toisessa näkyy, kuinka yksi järjestyksenvalvoja avasi huligaaneille katsomonosia erottaneen portin. Järjestyksenvalvontaa ottelussa oli aivan riittämätön määrä.
Monet odottivat alun perin koko sarjakauden katkaisemista, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Edes kotijoukkue Querétaroa ei suljettu sarjasta, mutta se tuomittiin häviämään peli 0-3.
Seuraavan vuoden ajan Querétaro joutuu pelaamaan kaikki kotipelinsä tyhjällä stadionilla. Päätös koskee myös seuran nais- ja juniorijoukkueita. Querétaron ultrakannattajille määrättiin puolestaan kolmen vuoden porttikielto joukkueen kotipeleihin ja vuoden bänni vieraspeleihin. Vierasjoukkue Atlasin ultrat saivat kuuden kuukauden porttikiellon sekä koti- että vieraspeleihin.
Querétaron koko johtokunnalle langetettiin pitkät, peräti viiden vuoden toimitsijakiellot jalkapallon parissa. Seura myös pakotetaan etsimään vuoden 2022 aikana uudet omistajat. Sakkoja Querétarolle mätkäistiin 1,5 miljoonaa Meksikon pesoa, eli noin 64 000 euroa.
Kaikkiin väkivaltaisuuksiin syyllisiksi todetuille langetetaan elinikäinen katsomoporttikielto kaikille Meksikon stadioneille. Luonnollisesti myös rikosseuraamuksia lienee luvassa. Tiistaihin mennessä poliisi oli ottanut kiinni kymmenen väkivallasta epäiltyä. Tekijöiksi epäillyille on luvassa syyte tapon yrityksistä.
Lisäksi jalkapalloliitto asetti joitain koko pääsarjaa koskevia määräyksiä. Vieraskannattajia ei päästetä mihinkään loppukauden otteluihin. Stadioneille tulee pakolliseksi kasvojentunnistus. Ensi kaudesta alkaen jokaiselta seuralta vaaditaan portilla kysyttäviksi myös Fan ID:tä. Niiden käyttöönotto aloitetaan jo tällä kaudella.
Kansainvälisiä sanktioita Meksikon jalkapallolle tuskin tullaan langettamaan. Meksiko on lähellä paikkaa marras-joulukuussa Qatarissa pelattavissa MM-kisoissa. Se on myös yksi vuoden 2026 MM-kisojen isäntämaista yhdessä USA:n ja Kanadan kanssa.
Lähteet: Sport ja Twitter-tili Invictos
Meksikon lauantain hirveästä katsomoväkivallasta on mätkitty sanktiot. Kuvat Querétaron stadionilta ovat ehkä väkivaltaisimpia, joita olen koskaan futiksessa nähnyt. Aluksi huhuttiin 17 kuolleesta, mutta kuin ihmeen kaupalla kukaan ei kuollutkaan (yksi menetti silmänsä). Ketju.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
