Juuri nyt: HIFK vaihtaa päävalmentajaa – portugalilaisluotsi irtisanoutui tehtävästään perhesyiden vuoksi
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelaava Helsingin IFK ilmoitti tiistaina verkkosivuillaan, että joukkueen päävalmentaja Bernardo Tavares on irtisanoutunut tehtävästään perhesyiden vuoksi.
Täksi kaudeksi HIFK:n peräsimeen palkattu Tavares ehti luotsata joukkuetta ainoastaan viidessä ottelussa. Neljästä Liigacupin ottelusta joukkue voitti kaksi, ja ainoa Veikkausliigan ottelu päättyi tappioon.
HIFK kertoo tiedotteessaan, että uuden päävalmentajan hakuprosessi käynnistettiin välittömästi Tavaresin ilmoituksen jälkeen.
– Ymmärrämme hänen ratkaisunsa syyt ja taustat. Jalkapallossa tulee yllättäviä tilanteita, kuten tämä. Reagoimme luonnollisesti nopeasti ja käynnistimme välittömästi uuden päävalmentajan hakuprosessin, kertoo HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.
Muu valmennustiimi jatkaa edelleen HIFK:n joukkueen taustalla. Päävalmentajatilanteesta tiedotetaan heti, kun ratkaisu uudesta päävalmentajasta on tehty.
– Jatkuvuus talvella ja keväällä tehtyyn työhön säilyy sitä kautta, että muu valmennustiimi jatkaa tehtävissään.
– Lähdemme siitä, että uusi päävalmentaja on jo kotiavauksessa lauantaina tehtävissään. Mutta haluamme tehdä tämän prosessin huolella ja kartoittaa kaikki vaihtoehdot. Uskon, että ratkaisu syntyy pian, mutta hätäilemättä, Lönnström sanoo.
Lähde: Hifkfotboll.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen